Antti Kurvinen

Antti Kurvinen Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi

Jaa tämä ystävällesi

Keskustan eduskuntaryhmä järjestäytyi uudelleen hallituksen vaihduttua.

Eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi valittiin kolmannen kauden kansanedustaja Antti Kurvinen Kauhavalta, Vaasan vaalipiiristä. Kurvisen valinta eduskuntaryhmän ryhmäkokouksessa tänään tiistaina 20.6. oli yksimielinen.

Kurvinen oli Marinin hallituksen tiede- ja kulttuuriministeri ja maa- ja metsätalousministeri. Sitä ennen hän toimi eduskuntaryhmän puheenjohtajana.

Eduskuntaryhmän ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Eeva Kalli. Valinta oli yksimielinen. Kalli on toisen kauden kansanedustaja Eurasta Satakunnan vaalipiiristä.

Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin toisen kauden kansanedustaja Eerikki Viljanen Vihdistä, Uudenmaan vaalipiiristä. Toisena ehdokkaana tehtävään oli kansanedustaja Hanna Huttunen Outokummusta, Savo-Karjalan vaalipiiristä.

Eduskuntaryhmä jatkaa  valintoja huomenna keskiviikkona 21.6. ja ylihuomenna torstaina 22.6 kansanedustajien valiokunta- ja toimielinjäsenyyksien osalta.

Eduskuntaryhmän ehdokkaista eduskunnan valtiovarain- ja liikennevaliokuntien puheenjohtajiksi sekä maa- ja metsätalous- ja puolustusvaliokuntien varapuheenjohtajiksi tiedotetaan torstaina.

Jaa tämä ystävällesi