Aika rientää. Presidentinvaalit käydään jo reilun puolentoista kuukauden päästä.
Kannatusmittausten perusteella pääehdokkaat ovat jo pidempään olleet Vihreiden Haavisto, Keskustan Rehn ja Kokoomuksen Stubb.
Heillä ei ole isoa erimielisyyttä presidentin päätyön eli Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan asioista.
Lähtökohtaiset erot Haaviston, Rehnin ja Stubbin välillä ovat kuitenkin olemassa. Pohjimmiltaan ne ovat linjaeroja.
Haaviston linja on punavihreä ”maailmanparantaminen”, Stubbin ”kaikkiin ytimiin hinnalla millä hyvänsä.”
Levottomassa maailmassa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ei kuitenkaan ole varaa alistaa ideologioille, saati henkilökohtaisille intohimoille.
Äkkipikaisuuksista tai äkkivääryyksistä puhumattakaan.
Pääehdokkaista Rehnin linjassa korostuvat kansallisen edun vaaliminen, huolenpito Suomen lähialueiden turvallisuudesta sekä kahden- ja monenvälinen yhteistyö.
Niinistön tavoin Rehn johtaisi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa harkiten, yksituumaisuutta yli puoluerajojen rakentaen ja vakaalla kädellä.
Miehen pitkältä ajalta tuntien voin sanoa, että Rehn todella on vakaa kuin kallio.
Presidentti on myös arvo- ja mielipidejohtaja, Niinistöä lainaten ”unilukkari”. Näissä oloissa kyse on ennen muuta kyvystä yhdistää ihmisiä ja olla aidosti koko Suomen ja kaikkien suomalaisten presidentti.
Se on vain niin, että poliittisen kentän laidoilta tulevina – ja leimallisesti helsinkiläisinä – Haavisto ja Stubb olisivat enintään puolen Suomen presidenttejä.
Rehn tulee keskeltä ja on sekä maakuntien mies että kaupunkilainen.
Siksi hänellä on parhaat edellytykset lievittää vastakkainasetteluja, koota suomalaisia ja olla presidentti koko maalle.
Rehn tulisi taatusti toimimaan maaseudun ja maakuntien elämisen edellytysten, kotimaisten luonnonvarojen hyödyntämisen sekä koko Suomen elinvoimaisuuden puolesta.
Pääehdokkaista hän ymmärtää, että arvaamattoman, sotaa käyvän Venäjän vieressä Suomen pitää olla kauttaaltaan elinvoimainen.
Mitään osaa maasta ei ole varaa jättää oman onnensa varaan. Nyt jos koskaan aluepolitiikka on turvallisuuspolitiikkaa.
Haavisto ja Stubb kyllä puhuvat koko maan kehittämisen tärkeydestä. Tosiasiallisesti Vihreät ja ennen muuta Kokoomus ovat aina ajaneet Suomen ankaraa keskittämistä.
Itärajan viimeaikaiset tapahtumat ovat viimeisin osoitus vaarallisista ajoista, joita elämme. Valitettavasti näkymät eteenpäin eivät ole yhtään myönteisemmät.
Kaikkea voi sattua ja kaikkeen pitää varautua.
Siksi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitää myös tästä eteenpäin olla asiantuntevissa ja vakaissa käsissä.
Siksi presidentinvaaleilla on isosti väliä. Siksi kannattaa miettiä kahteen kertaan, kenelle ainokaisen äänensä antaa.
Toivotan hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta kaikille Ilkka-Pohjalaisen lukijoille.
Antti Kurvinen
Kansanedustaja, Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja
