Antti Kurvinen

Autolla pitää voida ajaa

Jaa tämä ystävällesi

Julkaistu Suomenmaassa 29.10.2020

Autoiluun liittyvässä keskustelussa on korkea aika tuoda kuuluviin hiljaisen enemmistön ääni. Järjen ääni. Sitä edustaa Keskustan eduskuntaryhmän tällä viikolla julkistama liikennepaperi.

Lähtökohta on yksinkertainen tosiasia, että autoa tarvitaan tässä valtakunnassa. Pelkällä pyörällä ei suurimmassa osassa maata pärjää. Katsomme, että Suomessa pitää päästä eroon jatkuvista bensan ja dieselin veronkorotuksista.

Katsomme myös, että liikenteen päästöjä pitää vähentää. Kaikki pitää kuitenkin tehdä ihmisten ja maan eri osien kannalta oikeudenmukaisesti. Se on mahdollista. Liikennepaperi on verot seisauttava, koska sillä pystytään laittamaan stoppi autoilun kallistumiselle. Samalla se on veret seisauttava, koska se on ihmisen lisäksi ilmastolle hyvä.

Päästöjä saadaan alas etätyöllä ja laittamalla tankkeihin lisää kotimaista uusiutuvaa. Biopolttoaineiden käyttö ja kehittely tuo myös uutta työtä ja yrittäjyyttä maakuntiin. Yksi on varmaa. Jos mitään ei tehdä, autoilu kallistuu kallistumistaan. Lasku menee selkosten bensa- ja dieselautoilla ajaville.

Se, että tavan autoilijat ja mökin mummot maksavat, tuntuu passaavan esimerkiksi Kokoomukselle. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Keskustalle tämä ei käy. Siksi esitämme reilumpaa vaihtoehtoa niin arki- kuin ammattiautoilijalle. Se on kilometripohjainen vero nykyisen bensan ja dieselin litrahintaan perustuvan veron tilalle.

Siis tilalle. Mitään uusia veroja suomalaisille autoilijoille emme – tietenkään – aja. Homma perustuisi paikannukseen. Se saattaa etenkin kaikin puolin tuomittavan Vastaamo-tapauksen jäljiltä herättää huolta. On kuitenkin paikallaan muistaa ja muistuttaa, että itse kutakin meistä kuitenkin paikannetaan vähän asiassa kuin asiassa jo nyt. Puhelimista ja muista arjen härpäkkeistä alkaen.

Eksperttien mukaan verottajalle riittäisi tieto, minkä luokan teillä on ajettu ja kuinka paljon. Mitään autoilun Stasia tässä ei siis rakenneta. Lisäksi Suomen perustuslain kymmenes pykälä turvaa jokaiselle yksityisyyden suojan.

Tärkein johtopäätös järkyttävästä Vastaamon rikos-casesta on, että ihmisten yksityisyyttä pitää digiaikana varjella kahta tiukemmin. Tämän pitää toteutua kautta linjan, kun uudistuksia tehdään.

Antti Kurvinen
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja

Jaa tämä ystävällesi