Kauhajoki 15.2.2021
Maanantaina 15. helmikuuta Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kauhavalainen kansanedustaja Antti Kurvinen oli elinkeinoministeri Mika Lintilän sekä kansanedustajien Mikko Savolan ja Pasi Kivisaaren kanssa tapaamassa turvealan yrittäjiä.
– Keskustan johdolla tuodaan hallitukselle päätettäväksi turve-alalle tukipakettia, jonka tavoitteena on muun muassa turvata energiaturpeen huoltovarmuus. Harkintaan on otettu myös turvetuotantoalueiden reservin perustaminen, Kurvinen kertoo.
– Meidän täytyy nostaa energiaturpeen turvavarastoinnin korvaustasoa ja avata mahdollisuus turvavaraston perustamiseen myös pienemmille toimijoille. Totta on, että turpeen energiakäytön hallitsematon väheneminen uhkaa nyt jo huoltovarmuutta ja voi myös ajaa lämpölaitoksia ennenaikaisiin investointeihin.
Lintilä on esittänyt verotuksen suojaosaa energiaturpeen pienimuotoiselle käytölle. Tämä tarkoittaa, että suojaosasta ei perittäisi lainkaan energiaveroa ja se antaisi energiayhtiöille aikaa mahdollisesti suunnitella hallitusti investointeja ja sitä kautta tämä hillitsisi myös kuluttajien lämmityskustannusten nousua.
– Tukitoimenpiteet ovat nyt enemmän kuin tarpeen. Jos turve menee alas hallitsemattomasti, se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että ihmisiltä katoaa elinkeinot alta ja kuluttajien lämpölaskut karkaavat käsistä. Näin ei voi mennä. Ilman energiaturvetta ei kannata nostaa myöskään kuivike- ja kasvuturvetta, Kurvinen sanoo.
Ministeri Lintilä kertoi Kauhajoella vieneensä asian jo ennen joulua hallituksen talouspoliittiseen ministerivaliokuntaan ja tarkoituksena on käynnistää toimenpiteet välittömästi.
Keskusta ajaa yhä vahvemmin linjaa, että muutos tapahtuu alueellisesti ja sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla ja siten, että se ei vaaranna Suomen sähkön ja lämmön toimitus- ja huoltovarmuutta.
Turvepaketin lisäksi kotimaisen lämmitysenergian turvaamiseksi lähivuosina tarvitaan panostuksia myös metsähakkeen käyttömäärän nostamiseksi. Erityisen tärkeää on nuorten metsien hoitaminen ajallaan sekä tehtaiden ja sahojen sivuvirrat. Tavoitteena on kasvattaa nuorten metsien hoitoon tarkoitettua kemera-rahoitusta 4 milj. eurolla.
Vierailusta lehtiartikkeli Ilkka-Pohjalaisessa 16.2.2021