Antti Kurvinen

Seinäjoki ja Vaasa ensimmäistä kertaa mukaan kaupunkikehittämisen ohjelmaan

Jaa tämä ystävällesi

Tiedote 20.5.2020

Seinäjoen mukanaolo EU:n tulevan ohjelmakauden kaupunkien kehittämistä koskevissa hankkeissa on työvoitto Etelä-Pohjanmaan ja koko Suomen kannalta, katsovat Keskustan eteläpohjalaiset kansanedustajat Pasi Kivisaari, Antti Kurvinen ja Mikko Savola.

-Tällä rahalla pystytään osaltaan vahvistamaan koulutusta, tutkimusta ja osaamista laajemminkin Seinäjoen seudulla ja näin luomaan edellytyksiä uusille yrityksille ja työpaikoille sekä vahvistamaan olemassa olevien toimintaedellytyksiä. Hyöty säteilee pidemmällä aikavälillä koko maakuntaan. Seinäjoen kannalta on erittäin olennaista, että meillä on nyt sopimuksellinen kaupunkikehittämisen väline, Kivisaari toteaa.

Edustaja trion mukaan EU-rahoituksella on merkityksensä myös siinä, kun Suomea aletaan nostaa takaisin jaloilleen.

-Aiemmin hankkeissa ovat olleet mukana vain Suomen kuusi suurinta kaupunkia, nyt tulevalla ohjelmakaudella kaupunkien määrä lisääntyy tuntuvasti. Kuuden suurimman kaupungin merkitys tälle maalle on kiistaton, mutta Suomi pärjää kestävästi vain sillä, että koko maan voimavarat ovat käytössä. Taloutta jälleenrakennettaessa tämä on entistäkin tärkeämpää, Kurvinen toteaa.

Ensimmäistä kertaa kaikki yliopisto- ja yliopistokeskuskaupungit pääsivät mukaan. Vaasan vaalipiiristä mukaan pääsivät Seinäjoen lisäksi myös Vaasa ja Kokkola. Aluepolitiikan suunnan muutos näkyy selvästi tässä päätöksessä, edustajat painottavat.

-Saavutettu sopu on tavallisille eteläpohjalaisille viesti siitä, että Keskustalle koko maan tasapuolinen kehittäminen on keskeinen arvo. Elämisen edellytyksiä on oltava myös suurimpien kaupunkien ulkopuolella, pienemmissä kaupungeissa, taajamissa ja maaseudulla, Savola toteaa.

Lisätietoja:
Pasi Kivisaari 050 3479334
Antti Kurvinen 044 7514257
Mikko Savola 040 5758498

Jaa tämä ystävällesi