\”Tapasin Antin ensimmäisen kerran linja-autossa kohti Lahden puoluekokousta vuonna 2010. Antti toimi jo tuolloin Suomen Keskustanuorten puheenjohtajana ja vaikuttuneena seurasin, miten hän puhui suurelle puoluekokousväelle varmoin ja tarmokkain ottein. Ajattelin jo silloin, että nuoresta iästä huolimatta, hänestä on tuleva vielä jotain suurta meille eteläpohjalaisille, koko keskustaväelle sekä Keskustanuorille.
Keväällä 2011 aloimme Etelä-Pohjanmaan Keskustanuorten kanssa tekemään innokkaasti vaalityötä Antin sekä silloisen nuorten ehdokkaan Mikko Savolan eteen. Kuljimme yhtenä iltana nuorten kanssa jalkain Seinäjoen iltaelämässä Antin ja Mikon kera. Antti pysähtyi rupattelemaan nuorison kanssa jai me muut yritimme hidastaa tahtia Antin pitkien keskustelutuokioiden takia.
Antin lupauduttua ehdolle tuleviin vaaleihin en epäröinyt hetkeäkään ettenkö lähtisi Antin tukijaksi. Antti on ihmisläheinen, huumorintajuinen ja ennenkaikkea asiansa osaava nuori härmäläinen, joka jaksaa kantaa huolta oman kylän ja maakunnan elinkeinoista ja väestön terveydestä. Hänen eteensä on mukava tehdä vaalityötä. Antti on luja valinta lakeudelta eduskuntaan.\”
– Sinikka työskentelee parturi-kampaajana Seinäjoella. Hän on syntynyt Isonkyrön Orismalassa ja nykyään hän asuu Ylihärmässä. Lisäksi Sinikka toimii Isonkyrön keskustanuorten puheenjohtajana ja on Etelä-Pohjanmaan keskustanuorten johtokunnan jäsen, harrastuksinaan kuorolaulu ja käsityöt.