Antti Kurvinen

Kurvisen aloite Nurmonjoentien kevyen liikenteen väylästä mukaan valtion 2019 budjettiin

Jaa tämä ystävällesi

Keskustan kauhavalainen kansanedustaja Antti Kurvinen iloitsee eduskunnan valtiovarainvaliokunnan hallitusryhmien pohjalaisiin liikennehankkeisiin päättämistä lisäyksistä ensi vuodelle. Hallituspuolueiden edustajat budjettia käsittelevässä valiokunnassa sopivat tällä viikolla ns. eduskunnan joululahjarahoina 60 miljoonan euron lisäyksestä valtion vuoden 2019 talousarvioon. Tästä 60 miljoonan euron potista liikennehankkeisiin menee 25,3 miljoonaa.
Vaasan vaalipiirin liikennehankkeista rahaa saivat mm. Kaartusentie Alajärvellä, Kauhajoen Tokerotie ja Laihian Länsitie.
Lisäysten joukossa on myös 250 000 euron määräraha kevyen liikenteen väylän rakentamiseen Nurmoon maantielle 17517 (Nurmonjoentie) välille Tepontie ja Latikan asemakaava-alue. Tästä hankkeesta aloitteen on tehnyt kansanedustaja Kurvinen. Sen toinen allekirjoittaja on Keskustan ähtäriläinen kansanedustaja Mikko Savola.
– Valtiovarainvaliokunnan edustajien linjauksissa on useita erityisesti kävelijöiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta parantavia kevyen liikenteen hankkeita sekä riista-aitoja pitkin maata. Olen erittäin tyytyväinen siitä, että esittämäni Nurmon kevyen liikenteen väylä katsottiin sellaiseksi hankkeeksi, että siihen voitiin löytää rahoitus, sanoo Kurvinen.
– Kysymys on noin 1,9 kilometrin välistä, jonka välittömässä vaikutuspiirissä asuu noin 500 ihmistä. Lapsiperheitä on noin 40 ja asemakaavassa on jäljellä vielä vapaita tontteja. Vaarallisella tieosuudella on jo tapahtunut useita vaaratilanteita, sillä sitä käyttävät niin lapset koulutienä kuin työmatkaliikenne ja maatalouden koneet, kertoo Kurvinen.
Suunnitelma aloitteen mukaisen kevyen liikenteen väylän rakentamiseksi on valmis ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on lähettänyt sen liikenneviraston vahvistettavaksi. Väylän rakentamisen kokonaiskustannukset ovat 0,5 miljoonaa euroa. Hanke voidaan nyt toteuttaa vuonna 2019 yhteisvastuullisesti puolitettuna valtion ja Seinäjoen kaupungin kesken. Seinäjoen kaupunki on myös jo lupautunut maksamaan kustannuksista toisen puolen eli 250 000 euroa.
– Yhteistyössä ja verkostoitumisessa on voimaa. Nyt vain konkreettisiin hommiin turvallisuuden parantamiseksi, toteaa kansanedustaja Antti Kurvinen.

Jaa tämä ystävällesi