Antti Kurvinen

Kurvinen Rikosseuraamuslaitoksen keskittämissuunnitelmista: Hallitusohjelman vastaisia – ei käy!

Jaa tämä ystävällesi

Lännen Median mukaan ”Rikosseuraamuslaitos haluaa keskittää vankilat suuriin kaupunkeihin ja tulevaisuuden kasvukeskuksiin”.

Rinteen hallituksen ohjelmassa on yhteisesti ja yksiselitteisesti sovittu, että vankilaverkkoa kehitettäessä turvataan nykyiset toimipisteet. Tästä kirjauksesta pidetään kiinni.

Jos muilla hallinnonaloilla on samanlaisia suunnitelmia, ne kannattaa unohtaa heti alkuunsa. Valtion palvelujen ja työpaikkojen karsimisessa maakunnista ollaan jo pidempään oltu kipurajalla. Lisäksi on epäselvää, kuinka paljon yhteisiä veroeuroja jo tehdyillä ratkaisuilla on säästetty.

Keskusta katsoo, että hallinnon tehostamisen toimenpiteet on tästä eteenpäin ensisijaisesti kohdistettava valtion keskushallintoon.

Lisäksi hallituksen ohjelmaan on kirjattu, että ”valtion työtehtäviä tulee organisoida monipaikkaisuutta ja älyteknologian mahdollistamaa paikkariippumattomuutta hyödyntäen”.

Keskittämisvimman sijaan virkamiesten siis kannattaa pikemmin laittaa voimavaransa siihen, miten valtion läsnäoloa vahvistetaan kautta Suomen.

Lisätietoja: eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen, puhelin 044 751 4257

Jaa tämä ystävällesi