Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvinen Kauhavalta on tyytyväinen lakeuden vesistöhankkeisiin myönnetyistä määrärahoista.
– Viimeisen reilun neljän vuoden aikana on itsellenikin tullut erittäin tutuksi alueemme vesistöjen tila, ja niiden kunnostamisen tärkeys. Ilman valtionrahoitusta tehtävä on mahdoton, Kurvinen painottaa.
Kurvinen onkin tyytyväinen, että vesistöhankkeita voidaan nyt aloittaa poikkeuksellisen paljon Etelä-Pohjanmaalla.
– Järvet ovat tärkeä alueemme voimavara erityisesti Järviseudulla, missä nyt rakennetaan niin sanottua Välijoen kanavaa, kunnostetaan Evijärveä, Ojajärveä ja Lappajärven lahtialueita, listaa Kurvinen ELY:n rahoittamia hankekohteita.
Tänä vuonna ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön määrärahoista poikkeuksellisen paljon avustuksia on myönnetty pohjalaismaakuntien vesistöhankkeille. Reilut 1,7 miljoonaa euron avustussummat ovat keskimäärin 50 prosenttia hankkeiden kustannuksista.
– Tänä vuonna alkaviin vesistöjen kunnostushankkeisiin ja muihin vesistöhankkeisiin käytettävä raha tulee alueellamme olemaan yli 3 miljoonaa euroa, mikä on kyllä kunnioitettava summa, Kurvinen sanoo.
– Hankemäärä on kasvanut ympäristöministeriön uuden vesiensuojelun tehostamisohjelman vuoksi. Viime syksynä valtion budjettikäsittelyssä osoitimme myös eräille vesistöhankkeille erillismäärärahat, Kurvinen tarkentaa.
Ympäristöministeriön kautta tulevasta vesien- ja merenhoidon edistämisrahasta on pohjalaismaakunnissa yhteensä 250 000 euroa. Suurimpina hankkeina ovat Evijärven kunnostuksen jatkohanke 55 000 euroa ja Pääjärven kunnostus Kauhavalla 47 500 euroa.
– Tänä vuonna saatavasta maa- ja metsätalousministeriön kautta tulevasta vesi- ja kalatalouden edistämisrahasta lähes puolet 500 000 euroa kohdistuu Kalettoman monitoimikanavan ja kalatien rakentamiseen Niskan padon ohitse Lappajärven ja Välijoen välille. Kaikkiaan tätä edistämisrahaa on myönnetty alueellemme runsaat 1 100 000 euroa, Kurvinen kertoo.
Toiseksi suurimpana avustuksen saajana on Menkijärven kunnostus Alajärvellä, jonka kokonaisavustus on yhteensä 380 000 euroa.