Antti Kurvinen

Kurvinen eduskunnan allergia- ja astmaverkoston varavetäjäksi

Jaa tämä ystävällesi

Kauhavalainen Keskustan kansanedustaja Antti Kurvinen on valittu eduskunnassa 8.3. perustetun astma- ja allergiaverkoston varapuheenjohtajaksi. Verkoston puheenjohtajana toimii entinen peruspalveluministeri, kansanedustaja Susanna Huovinen (sd.) ja mukana verkostossa on kansanedustajia kaikista eduskuntaryhmistä. Verkoston kanssa tiivistä yhteistyötä tekee Allergia- ja Astmaliitto ry.

– Erilaiset ruokaan, eläimiin ja kasveihin liittyvät allergiat ovat Suomen yleisin krooninen kansansairaus. Joka toisella suomalaisella on elämänsä jossakin vaiheessa allergia- tai astmasairaus. Itse kuulun myös tähän joukkoon. Tietoisuus allergioista ja astmasta on lisääntynyt, mutta edelleen oikean tiedon levittäminen ja ymmärrys poliittisten päätösten ja esimerkiksi hyvän rakentamisen merkityksestä näihin sairauksiin ja niiden ehkäisyyn vaatii lisäämistä, sanoo Kurvinen.

On arvioitu, että allergioiden ja astman vuoksi yhteiskunnalle aiheutuu 1,3 – 1,6 miljardin euron kustannukset vuodessa. Kansantalouden ja valtiontalouden lisäksi allergioiden ja astman hoidolla ja ennalta ehkäisyllä on valtava merkitys kaikkien suomalaisten hyvinvointiin ja elämänlaatuun.

Allergia- ja astmaverkosto järjestää keskustelutilaisuuksia ja tempauksia ja pyrkii välittämään kansanedustajille ja eduskunnan eri valiokuntien jäsenille oikeaa ja uutta tietoa allergia- ja astmasairauksista.

Jaa tämä ystävällesi