Antti Kurvinen

Keskustan Kurvinen Pohjoismaiden neuvostoon ja Keskiryhmän hallitukseen

Jaa tämä ystävällesi

Keskustan kauhavalainen kansanedustaja Antti Kurvinen on aloittanut uutena jäsenenä Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnassa. Kurvinen valittiin neuvostoon kesäkuussa. Hän korvaa eduskunnasta poistuneen Mikko Kärnän (kesk.). Pohjoismaiden neuvosto on vuonna 1952 perustettu Pohjoismaiden hallitusten ja parlamentaarikkojen yhteistyöfoorumi. Neuvosto voi antaa suosituksia Pohjoismaiden ministerineuvostolle ja hallituksille. Pohjoismaiden neuvostoon kuuluvat Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti sekä itsehallintoalueet Ahvenanmaa, Färsaaret ja Grönlanti. Maita edustavat neuvostossa kansanedustajat, jotka maiden ja itsehallintoalueiden parlamentit ovat valinneet keskuudestaan. Neuvostossa on jäseniä yhteensä 87. Suomesta Pohjoismaiden neuvostoon kuuluu 18 kansanedustajaa.

Pohjoismaiden neuvostossa Kurvinen vaikuttaa neuvoston valiokunnista Hyvinvointi Pohjolassa-valiokunnassa, joka käsittelee mm. asuntopolitiikkaan, pohjoismaiseen kansalaisuuteen, sosiaali- ja terveyspolitiikkaan, rikollisuuden ehkäisyyn ja sukupuolten tasa-arvoon liittyviä asioita. Kurvinen on valittu myös Pohjoismaiden neuvoston keskustalaisia ja liberaaleja puolueita edustavan puolueryhmän Mittengruppenin (Keskiryhmä) hallituksen jäseneksi.

Kurvinen osallistui ensimmäistä kertaa Pohjoismaiden neuvoston työskentelyyn Keskiryhmän kesäkokouksessa Färsaarilla 14.-16.8., jossa valinnat ryhmän hallitukseen ja neuvoston valiokuntaan tapahtuivat.

– Pohjoismaiden neuvosto on hyvä ja luonteva paikka Vaasan vaalipiirin kansanedustajalle. Alueemme ihmisillä ja yrityksillä on runsaasti yhteistyötä ja kontakteja Pohjoismaihin. Toivon, että neuvoston jäsenenä voisin edistää pohjalaisten vahvempaa verkostoitumista Pohjoismaihin ja ns. Keski-Pohjolan hankkeita muun muassa Merenkurkun ympärillä. Lisäksi minulle tärkeitä teemoja neuvostossa ovat Pohjoismaiden nykyistä yhteisempi linja EU-vaikuttamisessa ja yhteistyö sisäisen turvallisuuden kysymyksissä, sanoo kansanedustaja Antti Kurvinen.

Lisätietoja:
Antti Kurvinen, 044 751 4257

Jaa tämä ystävällesi