Antti Kurvinen

Antin tukija: Leena Rantala, Kauhava

Jaa tämä ystävällesi

Antti, koko lakeuden puolustaja

Tulevien eduskuntavaalien tärkein tehtävä on palauttaa usko ja luottamus kansalaisten keskuudessa siihen, että keskusta on edelleen se puolue, joka rakentaa tätä maata siten, että täällä on jokaisella hyvä elää ja asua. Tärkeintä on, että koko Suomi pysyy elinvoimaisena ja että meillä jokaisella on tulevaisuudessakin mahdollisuus tehdä työtä sillä seudulla minkä kodiksemme tunnemme.  Sekä mahdollistetaan että jatkossakin me kansalaiset voimme syödä puhtaasti tuotettua, kotimaista ruokaa.   


Olen ollut Antin tukijoukoissa jo hänen ensimmäisestä kansanedustaja ehdokkuudestaan asti ja on ollut ilo seurata miten hän on kehittynyt vuosien myötä erilaisten vastuullisten tehtävien kautta vastuuta kantavaksi politikoksi. Viimeisten neljän vuoden aikana häneen on luotettu myös Keskustan eduskuntaryhmässä. Ensin ryhmän puheenjohtajana, sitten tiede- ja kulttuuriministerinä ja tällä hetkellä maa- ja metsätalousministerinä. Tämän viimeisen tehtävän vastaanottamisen hetkellä ajattelin, että oliko Antilta hyppy tuntemattomaan? Mutta jos on kykyä, halua ja taitoa ottaa selvää asioista niin selviää tehtävästä kuin tehtävästä. Ja Antillahan nämä ominaisuudet ovat. Hän lähti rohkeasti tehtävään joka hänelle uskottiin. Haasteita on riittänyt mutta hän on vienyt hankkeita järki edellä eteenpäin.


Jotta Antti voi jatkossakin hyödyntää hänen tähän asti luomansa verkostot, niin meidän tehtävänä on äänestää Antti uudelle kaudelle eduskuntaan. Luotan Antin kykyyn hoitaa tulevaisuudessakin aidolla sydämellä hänelle vastaan tulevat tehtävät ja luotan että hän keskustalaisena kansanedustajana huolehtii meistä jokaisesta ikään, sukupuoleen tai sosiaaliseen asemaan katsomatta.

Antti on vahva koko lakeuden puolustaja. Siksi annan ÄÄNENI hänelle.

Leena Rantala   
Keskusta-aktiivi

 

Haluatko olla mukana tukemassa Anttia?

Voit jättää oman tukikirjoituksen julkaistavaksi. 

    Jaa tämä ystävällesi