Vielä kerran sairaaloista ja perustuslakivaliokunnasta

Viittaan 5.11. Ilkassa olleisiin Anna-Maja Henrikssonin ja RKP-Nuorten Pohjanmaan piirin edustajien kirjoitukseen. Olen pahoillani Henrikssonin väärinymmärryksestä. Minulla ei ole mitään huomautettavaa hänen työskentelystään valiokunnassa. Päinvastoin. Toivon, että linja jatkuu myös hänen johtamalleen puolueelle RKP:lle herkässä asiassa. Toistan sen, että pyrin itse näin myös toimimaan.

”Perustuslailla politikoiminen” on mielestäni ongelma, joka on omiaan hämärtämään kansalaisten silmissä oikeusjärjestelmämme ja poliittisen järjestelmämme perusteita. Se on vaarallinen tie, jonka päässä odottavat perustuslain poliittiset tulkinnat ja perus- ja ihmisoikeuksien inflaatio sekä niiden muuttuminen juridisesti velvoittavista normeista poliittisiksi argumenteiksi.

Tällä vaalikaudella ”perustuslailla politikoiminen” on ilmennyt erityisesti työlainsäädännön, maahanmuuttolainsäädännön ja nyt sote-uudistuksen yhteydessä. Paljon kuvaavaa on, että poliittinen nuorisojärjestö RKP-Nuoret kirjoituksensa mukaan tietää jo nyt täysin varmasti oikean perustuslain tulkinnan.

Päätän keskustelun tästä aiheesta tältä erää tähän.

 Antti Kurvinen
Kansanedustaja (kesk.)
Kauhava

 

Lisää samasta aiheesta