\”Olen tukenut yli vuosikymmenen ajan Anttia. Uskoni hänen osaamiseensa ja ahkeruuteensa on vain vahvistunut.
Olen vakuuttunut, että Antti osaa arvottaa asiat maakunnan kannalta juuri oikealla työtä pelkäämättömällä otteella. Hän laittaa itsensä likoon. Hän hoitaa asioita puolestamme. Hän on ahkera ja energinen. Antti kuuntelee. Hänellä on näkemystä, osaamista sekä taitoa.
On meidän etumme, että kansanedustajalla on vankka lainsäädännön koulutus kuten Antilla. Oikeustieteiden maisteri Kurviselle me, -sinä ja minä-, olemme päämiehiä.
Antti on osoittanut teoillaan, että hän hoitaa myös meidän isokyröläisten asioita.
Antti on Lakeuden yhteys isoolle kirkolle. Kansanedustajana ja puoluejohdossa toimiessaan Antti on luonut vaikuttavat ja toimivat verkostot.
Lakeuden ääni kuuluu Antille.\”
Helena Tuuri-Tammela, Isokyrö
Kunnanvaltuutettu, Isonkyrön Keskustan kuntayhdistyksen sihteeri