Kurvinen YLE:n haastattelussa: ”Ei voi olla niin, että Kreikka kiristäisi”

Yle Pohjanmaa kyseli näkökantoja Kreikan tilanteeseen Vaasan vaalipiirin hallituspuolueiden kansanedustajilta.

– Ei voi olla niin, että Kreikka kiristäisi sitä auttavia maita. Usko on vähissä siihen, että uusista tukipaketeista olisi hyötyä tai että meno Kreikassa muuttuisi. Eurooppalaiset kriisimaat, kuten esimerkiksi Portugali ja Islanti, ovat laittaneet asioitaan kuntoon ja EU:n tuesta on ollut selvästi hyötyä. Valitettavasti Kreikassa tällaisesta tahdosta ei näy merkkejä, Kurvinen sanoo.

Kreikan valtion romahtaminen ja kaaokseen joutuminen on kuitenkin Kurvisen mukaan estettävä kaikin keinoin.

– Kreikan on saatava sellaista hätärahoitusta, joka takaa yhteiskunnan toimivuuden, muun muassa sen että poliisit pysyvät työssään ja sen että tavallinen kansa saa esimerkiksi lääkkeensä, Kurvinen painottaa.

Lue Risto Palomäen toimittama Yle Pohjanmaan juttu kokonaisuudessaan täältä.

Lisää samasta aiheesta