Tiedote 13.10.2020
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen mukaan sotesta on hallituksessa saatu aikaan ratkaisu, joka eduskunnassa pystytään saamaan valmiiksi.
– Ihmisten sosiaali- ja terveyspalvelut pitää pelastaa. Kyse on myös päätöksenteon uskottavuudesta. Ei kerta kaikkiaan ole varaa siihen, että sotesta tulee jälleen puolue-, valta- saati temppupolitiikkaa.
Kurvisen mukaan ratkaisu ei ole täydellinen, mutta uudistuksen tärkeimmät tavoitteet – tasa-arvoisten peruspalvelujen turvaaminen ja rahan säästyminen pidemmällä aikavälillä – toteutuvat.
– On epäoikeudenmukaista, että kun yhdet saavat hoitoa rahalla tai työpaikan kautta, toiset joutuvat jonottamaan pitkiä aikoja terveyskeskuksiin.
– Kyllä myös lapsiperheiden, työttömien, opiskelijoiden, eläkeläisten ja muiden pienituloisten ihmisten sekä pienyrittäjien pitää koko maassa saada tasa-arvoisesti hoitoa.
Vaihtoehto sotelle on Kurvisen mukaan se, että mitään ei tehdä, eli ennen muuta Kokoomuksen linja.
– Silloin eriarvoisuus jyllää terveydenhuollossa kahta kovempaa ja kunnilta loppuvat rahat. Kokoomukselta ja muiltakin sotea kritisoivilta pitää kysyä, tätäkö halutaan?
– Itse ajattelen, että sotea on tässä maassa tehty liian pitkään ja mikään puolue ei ole tilanteeseen syytön. Siksi tämä pitää nyt yhdessä saada valmiiksi.
Lisätietoja: eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen, puhelin 044 751 4257