Antti Kurvinen

Kurvinen: Me olemme iskunkestävä porukka

Jaa tämä ystävällesi

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Hämeenlinnassa 20.8.

Hyvät Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksen osallistujat, ja netin äärellä seuraajat,
Kun katselen tätä omaa ryhmääni, meidän keskustalaista joukkuettamme, monenlaisia ajatuksia herää. Monipuolinen ja osaava porukka ympäri Suomea. Eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia naisia ja miehiä.

Meistä on moneksi ja me teemme monenlaista. Kun nyt aivan rehellinen olen, aina ei mene aivan putkeenkaan.
Mutta yhtä asiaa me erityisesti olemme. Yksi asia meitä kaikessa määrittää.

Iskunkestävyys.

Me olemme iskunkestävä porukka.

Iskunkestävä on myös Suomi. Iskunkestävyyttä tästä maasta löytyy. Sitä voimaa tästä kansasta löytyy.

Mietitäänpä.

Me 31 vaaleissa eduskuntaan valittua. Ajatuksena ajaa kotiseudun asiaa, tehdä Suomen arvoisia tekoja. Ehkä vähän parantaa maailmaakin.

Tavallisen hyviä ihmisiä.
Keväällä päädyimme tilanteeseen, jossa mikään aiempi eduskunta ei ole ollut. Päädyimme päättämään täysin poikkeuksellisista asioista täysin poikkeuksellisissa oloissa.

Ei ollut vaihtoehtoja. Meillä oli ratkaisupakko. Isku oli niin kova. Suomi ajautui yhteen rauhanajan pahimmista kriiseistä.

Otimme käyttöön valmiuslain. Isänmaa siirtyi poikkeusoloihin.

Meistä tuli kriisiajan päättäjiä. Meistä tuli puoluepoliitikkojen sijaan esivallan palvelijoita, kun jokaisen suomalaisen terveys ja turvallisuus olivat uhattuna.

Moni suomalainen menetti paljon. Oman firman. Työpaikan. Terveyden. Jopa läheisen. Silti piti jaksaa. Silti piti jatkaa.

Rajoitukset rassasivat. Silti piti pyörittää arkea. Silti piti elää.

Hyvät kuulijat,

Suomi kesti iskun. Maailman mitassa vieläpä hyvin.

Väitän, että Keskustan kansanedustajien suurin saavutus tällä kaudella ei tule olemaan mahdollinen ministerikyyti. Suurin saavutus ei tule olemaan talouslukujen veivaaminen suoriksi. Suurin saavutus ei tule olemaan edes kotiseudun tiehankkeen hoitaminen maaliin.
Väitän, että keskustalaisten kansanedustajien suurin saavutus on Suomen luotsaaminen läpi kriisiolojen.

Muistakaa aamulla peilin edessä ja illalla nukkumaan mennessä tämä. Historia asetti teidät yhdessä muiden puolueiden kansanedustajien kanssa vastuuseen suomalaisten turvallisuudesta keskellä maailmanpaloa.

Kiitän sydämeni pohjasta teitä, siitä mitä teitte viime keväänä. Mitä me teimme viime keväänä.

Poikkeusolot päättyivät, mutta poikkeukselliset olot jatkuvat.

Virus jyllää edelleen. Rokotetta ei vielä ole. Nyt tärkeintä on pitää tauti Suomessa kurissa.

Testaa, jäljitä, eristä, hoida. Se toimii paperilla, mutta ei vielä tosielämässä. Tämä pitää nopeasti laittaa kuntoon koko maassa.

Jos uusia rajoituksia tarvitaan, niiden pitää olla alueellisia. Koko Suomen laajuinen yhteiskunnan sulku pitää kaikin keinoin välttää. Sitä emme ehkä enää kestä.

Jokaisella on myös vastuu omasta käytöksestään. Käsihygienia, turvavälit, maskit ja ylipäätään toisten ihmisten huomioiminen ovat tämän taiston todellista etulinjaa.

Santeri Alkiota vapaasti mukaellen: muutos yhteiskunnassa lähtee jokaisen ihmisen oman käytöksen muutoksesta. Me voitamme tämän pirulaisen alkiolaisilla opeilla: omaa käytöstämme muuttamalla.

Samalla meidän pitää katsoa tulevaisuuteen. Meidän pitää alkaa päättäväisesti parantamaan Suomen iskunkestävyyttä.

Koronavirus ei jää viimeiseksi kulkutaudiksi. Maailma syytää tulevaisuudessa taatusti syliin muitakin yllättäviä ongelmia. Luonnonmullistuksia. Hallitsemattomia muuttoliikkeitä. Iskuja. Meidän pitää olla valmiita kohtaamaan ne. Meidän pitää olla valmiita kestämään ne.
Hyvä kokousväki,

Mitä parempi iskunkestävyys tarkoittaa?

Se tarkoittaa työtä ja toimeentuloa.

Meidän pitää saada mahdollisimman moni lomautettu ja työttömäksi joutunut takaisin töihin. Ja tämä pitää tehdä niin pian kuin mahdollista. Päätöksiä ihmisten työllistämiseksi pitää tehdä budjettiriihessä.
Samalla pitää linjata, miten tasapainotamme talouden tulevina vuosina. Mitä useammalle saamme töitä, sitä vähemmän joudumme leikkaamaan ja korottamaan veroja.

Parempi iskunkestävyys on tasa-arvoa.

Moni jo valmiiksi elämässä heikoilla ollut joutui talven ja kevään aikana entistä ahtaammalle. Tämä on taloudellista laskua vielä vakavampi ongelma.
Terveys- ja talouskriisistä ei saa tulla sosiaalista ja sivistyksellistä kriisiä.

Meidän pitää suojella ihmisten perusturvaa. Meidän pitää torjua lapsiperheköyhyyttä ja nuorten syrjäytymistä. Meidän pitää laittaa kuntoon peruspalvelut ja yhteiskunnan turvaverkot.

Kiireellisimmin meidän pitää lyhentää hoitojonoja.

Lasten pitää päästä neuvolaan ja mummojen ja paappojen lääkäriin myös korona-aikana. Ihmisten pitää saada hoitoa. Tarvitaan ohjelma, jolla jonoja lyhennetään. Ohjelma, jolla hoitovelkaa kurotaan kiinni.

Parempaan iskunkestävyyteen tarvitaan koko maata.
Suomalaiset tekivät melkoisen spagaatin viime keväänä, kun äidit ja isät siirtyivät konttorilta etätöihin ja lapset koulusta etäopetukseen. Samalla moni toteutti haaveensa muuttaa maalle väljemmille vesille.

En sano, että onni on vain maalla. Sanon, että meidän pitää kuunnella ihmisiä. Meidän pitää antaa mahdollisuus rakentaa koti ja elämä sinne, minne ihminen tahtoo.

Tämän pitää ohjata myös politiikkaa. Keskittämisen ajan pitää olla ohi. Siksikin, että ruoka, energia ja muu omavaraisuus tulevat maakunnista ja maaseudulta. Jos ei ole omavaraisuutta, ei ole iskunkestävyyttä.

Hyvät kuulijat,

On Suomen johtamisessakin parannettavaa.

Hyvä huono esimerkki on muutaman kuukauden takainen souvi Helsinki-Vantaan lentokentällä. Melkoista tunarointia se oli. Siiloutunutta hallintoa oli edustettuna niin paljon, että siilojen päät kolisivat. Mutta homma ei toiminut.

Lentokentällä käytännön työtä tehneet tekivät varmasti parhaansa. Korjaus pitää tehdä komentosillalla. Valtion ylimmässä johdossa.

Pääministerillä – ja hallituksella yhteisesti – pitää olla paremmat mahdollisuudet kriisitilanteessa johtaa koko koneistoa matalalla kynnyksellä. Ministeriöiden välisiä tsaarinaikaisia aitoja pitää kaataa.

Presidentin taannoin ehdottama ”nyrkki” on yksi harkinnanarvoinen idea tulevaisuuteen.

”Miljardin euron kysymys” päättäjille yli puoluerajojen on, löytyykö päätöksenteko- ja yhteistyökykyä myös tulevaisuudessa. Me tarvitsemme molempia. Suomen pitää kestää myös tulevat iskut.

Hyvät ystävät,

Mitä tasa-arvoisempi, työllistävämpi ja turvallisempi yhteiskunta Suomi on, sitä paremmin se kestää kovatkin iskut.

Tasa-arvo, työ ja turvallisuus saavat aikaan luottamusta. Luottamus saa aikaan tulevaisuuden uskoa. Tulevaisuuden usko luo hyvän elämän kaikille.

Tämä on sitä, mitä me haluamme Suomelle ja suomalaisille. Tämä on sitä, mitä me tavoittelemme. Tämä on sitä, mitä me rakennamme.

Sen Suomen, jota me rakennamme, on kaikissa oloissa oltava hyvä maa. Ja oltava paras maa jokaiselle suomalaiselle.

Tervetuloa tänne Hämeenlinnan kesäkokoukseen!

Jaa tämä ystävällesi