Antti Kurvinen

Kurvinen koululaisten tentissä Seinäjoella

Jaa tämä ystävällesi
Eduskunta avaa Suomi 100-juhlavuoden kansanedustajat kouluissa –tapahtumalla, jossa kansanedustajat vierailevat kouluissa seuraavan kahden viikon aikana ensi maanantaista alkaen.
 
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvinen osallistuu alkuviikosta kolmeen paneelikeskusteluun Seinäjoen kouluissa. Oppilaat esittävät kysymyksiä kansanedustajille heitä kiinnostavista asioista. Kurvinen vierailee maanantaina 16. tammikuuta Seinäjoen lukiolla klo 10.45-11.30 ja Seinäjoen lyseolla klo 12.15-13.
 
Tiistaina Kurvinen on kertomassa kansanedustajan työstään ja oppilaiden tentattavana Ylistaron lukiolla ja yläkoulussa klo 10-11.
 
– Oppilaita kiinnostavien asioiden ja kansanedustajan työn avaamisen lisäksi tarkoitukseni on kertoa siitä, miten Suomea laitetaan kuntoon niin, että entistä useammalla olisi töitä ja Suomen velkataakka pienenisi. On todella mielenkiintoista kuulla, minkälaisia asioita koululaiset nostavat esiin omissa kysymyksissään, Kurvinen sanoo.
 
Kurvisen mukaan ajankohtaisia poliittisia asioita ovat muun muassa terveys- ja sosiaalipalvelut, turhan byrokratian purkaminen, ympäristö, liikenneratkaisut, lähi- ja luomuruoka.
 
Tapahtuma on eduskunnan tärkeimpiä Suomi100 –tapahtumia. Se on maantieteellisesti lähes koko Suomen kattava tapahtuma, jonka myötä kansanedustajat tapaavat tuhansia nuoria ja käyvät heidän kanssaan vuoropuhelua. Tapahtuman ja koko juhlavuoden teemana on Yhdessä.
Jaa tämä ystävällesi