Tiedote 28.6.2019
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvinen hämmästelee sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) Yleisradiolle antamaa lausuntoa, jonka mukaan Suomen ”pakolaispolitiikka on muuttunut”.
– Ohisalo ei selkeästikään ole vielä ehtinyt perehtyä riittävällä tavalla hallitusohjelman turvapaikka- ja pakolaispolitiikkaan. Ei sieltä ole mitään linjamuutosta tulossa. Suomi on tähänkin saakka pyrkinyt yleiseurooppalaisiin ja yhteispohjoismaisiin ratkaisuihin näissä kysymyksissä, eikä tämä hallitus tee mitään poikkeusta. Nyt Italiasta vastaanotettavat turvapaikanhakijat ovat yksittäinen, maksimissaan kahdeksan hengen joukko, jonka otamme puheenjohtajakautemme takia. Mikään uusi linja tämä ei ole. Saapuneista jokainen, joka ei ole kansainvälisen suojelun tarpeessa, tullaan palauttamaan kotimaahansa.
Kurvinen muistuttaa, että hallitusohjelmassa on sovittu myös turvapaikka- ja pakolaispolitiikasta turvallisuuskärki edellä.
– Yksi tällainen kirjaus on kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden jalkapantavalvonta. Samoin hallitus tulee laatimaan laittoman maahantulon ja maassaoleskelun vastaisen torjuntaohjelman. Molemmissa valmisteluvastuu on ministeri Ohisalolla.
– Suomeen tulee tällä hetkellä erittäin vähän turvapaikanhakijoita. Ja mikäli hallitusohjelmaa noudatetaan, uskon trendin olevan edelleen laskeva.
Kurvinen korostaa, että Keskusta haluaa suunnata hädänalaisten auttamiseen varatut resurssit aidosti hädänalaisille.
– Turvapaikanhakijaprosessiamme on sen sijaan kuormittanut valitettavan suuri joukko henkilöitä, jotka eivät lopulta ole olleet kansainvälisen suojelun tarpeessa.
Lisätietoja: Keskustan eduskuntaryhmän pj. Antti Kurvinen, p. 044 751 4257