Jokaisella on kokemusta erilaisista käyttöohjeista. Erityisesti mieleen jäävät turhautumista aiheuttavat ohjeet, jotka eivät ole yksiselitteisiä ja selkeitä. Samalla tavalla lait ovat ohjeita, joiden mukaan tulee toimia. Siksi on tärkeää, että eduskuntaan, joka on lakeja säätävä elin, valitaan sellaisia henkilöitä, joilla on kokemusta siitä, kuinka lait toimivat käytännössä. Antti on tällainen henkilö.
Hänellä on kokemusta koulutuksensa ja työuransa puolesta lakien täytäntöönpanosta ja hän ymmärtää erilaiset sudenkuopat ja moniselitteisyydet, mitä lakeja sovellettaessa on löytynyt. Se on yksi monista hyvistä syistä äänestää Anttia.
\”Antti on ihminen, johon minä luotan. Hänellä on erittäin vahva ja vakuuttava kokonaisnäkemys asioista, jotka vaikuttavat meidän jokapäiväiseen arkeemme. On täysin fakta, että 28-vuotiaan juristin…
\”Olen tuntenut Antin noin 10 vuoden ajan. Olen nähnyt nuorukaisen kasvavan mieheksi: osaavksi, ahkeraksi ja luotettavaksi yhteisten asioiden edusmieheksi. Antti omaa erinomaiset vuorovaikutustaidot ja…