Antti perehtyy asioihin ja tekee rohkeita päätöksiä myös kiperissä tilanteissa katse on aina ETEENPÄIN! Antti on näyttänyt myös taidokasta osaamistaan eri ministereinä. Se kivinen tie mikä on pitänyt rakentaa pieneltä paikkakunnalta ja päästä ministeriksi alle 35 v kertoo Antin vakuuttavan myös itsensä ja paikkansa.
Se kertoo myös hänen hyvistä vuorovaikutustaidoista. Ääni 66 ja Antti vieköön meirän komiaa lakeutta ETEENPÄIN!
\”Antti on ihminen, johon minä luotan. Hänellä on erittäin vahva ja vakuuttava kokonaisnäkemys asioista, jotka vaikuttavat meidän jokapäiväiseen arkeemme. On täysin fakta, että 28-vuotiaan juristin…
\”Olen tuntenut Antin noin 10 vuoden ajan. Olen nähnyt nuorukaisen kasvavan mieheksi: osaavksi, ahkeraksi ja luotettavaksi yhteisten asioiden edusmieheksi. Antti omaa erinomaiset vuorovaikutustaidot ja…