Antti Kurvinen

Suomenmaa: Keskustanuorten ex-pomolla on ikävä parrasvaloihin

Jaa tämä ystävällesi

Julkaistu: Suomenmaassa 10.3.2015


Teksti: Henna Lammi

Keskustanuorten puheenjohtajuus oli ”politiikan väitöskirja”, Antti Kurvinen kuvailee. Nyt hän on valmis puolustamaan lakeuden ihmisiä ja elinkeinoja kansanedustajana.

Eduskuntavaaliehdokas Antti Kurvinen on keskustalaisille tuttu kasvo. Kurvinen toimi keskustanuorten puheenjohtajana kaksi kautta vuosina 2009–2013. Viimeiset puolitoista vuotta hän on ollut syrjässä valtakunnan politiikasta. Hinku takaisin on kova.

– Kyllähän se kutkuttaa, kun luen nyt lehtiä ja uutisia. Rohkenen väittää, että ymmärrän tällä kokemuksellani tilanteita uutisten taustalla, Kurvinen sanoo.

KURVINEN toimi nuorisoliikkeen ruorissa mielenkiintoisena aikana. Kurvinen ehti nähdä keskustalla kolme puheenjohtajaa ja kaksi puoluesihteeriä. Hän koki kannatuksen notkahduksen ja uuden nousun. Vaalirahakohun aikana hän joutui tekemisiin keltaisen lehdistön kanssa.

– Kun lopetin puolueen työvaliokunnassa, siellä oli vain yksi henkilö, joka oli ollut mukana yhtä kauan kuin minä, Kurvinen muistelee.

Muistiinpanojakin vuosilta on, mutta ne hän säästää.

– Ehkä kirjoitan sitten, kun en enää ole politiikassa mukana, Kurvinen paljastaa.

KESKUSTANUORET on Suomen suurin poliittinen nuorisojärjestö.

– Nuorisojärjestön johtaminen opetti minulle talousosaamista, neuvottelutaitoja ja erilaisten ihmisten kohtaamista, Kurvinen listaa.

Politiikan lohkot tulivat tutuiksi. Minä hetkenä hyvänsä piti olla valmis linjaamaan mistä tahansa. Lehdistö saattoi soittaa ja kysyä Länsi-Saharan kriisistä.

– Ei siinä jääty sanattomaksi, vaan piti soveltaa ja säveltää.

VUODESTA 2013 Kurvinen on työskennellyt lakimiehenä asianajotoimistossa. Työpäivät ovat täyttyneet oikeudenkäyntiavustajan hommista. Se on Kurvisen itsensä mukaan kehittänyt häntä monella tavalla. Työssä hän on kohdannut elämän koko kirjon. On ollut huoltajuuskiistoja, rikosjuttuja ja työoikeuteen liittyviä tapauksia.

– Välillä tuntuu, että nuorin lakimies saa ne sekavimmat ja oudoimmat tapaukset, hän nauraa.

Käräjillä pitää olla sana hallussa. Työ on luonteeltaan sosiaalista asiakaspalvelua.

LAKIOPINTOJA Kurvinen pitää oivana lähtökohtana päättäjälle. Pykälien tunteminen ei ole kansanedustajalle pahitteeksi, ja työ opettaa olennaisen erottamista epäolennaisesta. Suuresta aineistosta pitää erotella ne parhaat perustelut.

– Olet huono juristi, jos hukut yksityiskohtiin, Kurvinen sanoo.

Töissä on myös törmännyt lukemattomiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Poliitikot eivät Kurvisen mielestä aina käsitä todellisuutta, sitä kuuluisaa arjen tasoa.

– Esimerkiksi jos tulet Suomeen maahanmuuttajana opiskelemaan tai töihin, seula on tiukka. Maahanmuuttovirasto tekee arvion, eikä päätökselle jälkikäteen voi käytännössä mitään, vaikka niistä valittaa voikin.

Millä teemoilla nuori mies ponnistaa nyt Etelä-Pohjanmaan edustajaksi?

Kurvinen haluaa puhua lakeuden elinkeinojen puolesta. Tällä vaalikaudella maakuntaa on kohdeltu kaltoin. Jopa lentosotakoulu lakkautettiin.

– Tänne ei ole tullut mitään positiivista. Oman ongelmansa luo sekin, että Vaasan vaalipiirissä ollaan vähän nurkkakuntaisia. Seinäjoki, Vaasa ja Kokkola pelaavat vähän jokainen omaan pussiinsa.

Suunnan on nuorukaisen mukaan muututtava totaalisesti. Vaalipiirin on korkea aika puhaltaa yhteiseen hiileen.

– Haluan olla seuraavat neljä vuotta koko alueen puolustaja, Kurvinen sanoo.

KURVINEN uskoo itseensä. Kokemusta on jo sen verran, että eduskunnan ovet voivat aueta. Kampanjointi sujuu rutiinilla. Perusjalkatyötä on tullut tehtyä vuodesta 2004, jolloin Kurvinen jakoi innoissaan Kyösti Virrankosken vesipulloja. Tunnettavuuttakin on karttunut. Kampanjatilaisuuksissa on näkynyt niin 94-vuotiaita kuin kokoomuksen vaikuttajia.

Jos eduskunnan ovet eivät aukene, maailma ei kaadu siihenkään. Kurvinen jatkaa silloin asianajotoimistossa. Molemmissa hommissa kun on Kurvisen mielestä kyse samasta asiasta: pienen ihmisen puolustamisesta.

Jaa tämä ystävällesi