Antti Kurvinen

Kurvinen: Teiden talvihoidon lisäpanostuksista apua Pohjanmaalle


Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvinen antaa kiitosta hallitukselle ja erityisesti ministeri Bernerille lisäpanoksista teiden talvihoidon parantamiseksi.
–  Teiden huonoon kuntoon on syytä panostaa. Se on ensisijaisesti turvallisuusasia. Lisäksi on täysin selvää, että tieosuuksilla, jotka ovat valtion hoidossa, pystytään kulkemaan säännöllinen palvelu- ja asiointiliikenne päivittäin, Kurvinen tähdentää.
      Kurvisen mukaan pohjalaismaakunnista on tullut runsaasti palautetta teiden huonosta kunnosta tämän syksyn aikana ja siihen on nyt lähdetty reagoimaan nopeasti. Uusista linjauksista on toivottavasti apua myös Pohjanmaalle.
–  Akuuttina ratkaisuna heti ensi vuoden alusta lukien Liikennevirasto nostaa hoitoluokkia yli 600 kilometrillä merkittävimmillä tieosuuksilla. Korotus merkitsee noin 0,5 miljoonan euron lisäpanostusta talvihoitoon vuositasolla, Kurvinen kertoo.
–  Odotan, että uudet talvilinjaukset näkyvät myös Lakeuden väylillä terhakkaampana ja parempana teiden hoitona, Kurvinen sanoo.
Kurvinen lisää myös, että ministeri Anne Bernerin johdolla aletaan valmistella pidemmän aikavälin suunnitelmaa, jossa mietitään nykyistä parempia toimintalinjoja ja kriteereitä. Tämä työ valmistuu kevään aikana.
 
Lisätietoja, Antti Kurvinen p. 044 751 4257