Antti Kurvinen

Kurvinen esittää lisämäärärahoja Voltti-Kortesjärvi ja Kauhava-Lappajärvi teihin


Kauhavalainen keskustan kansanedustaja Antti Kurvinen esittää lisäpanostuksia pohjoisen Etelä-Pohjamaan alueen tienparannuksiin. Kahdessa talousarvioaloitteessa esitetään yhteensä yli 5 miljoonan euron määrärahoja.

Kurvisen mielestä maantie 738 välillä Voltti-Kortesjärvi tarvitsee pikaista perusparannusta liikenneturvallisuuden ja kulkuyhteyksien takaamiseksi. Hän ehdottaa, että eduskunta lisää kyseisen tien peruskorjaukseen ja päällystämiseen 2 000 000 euroa.

– Maantie 738 on seudullinen tie ja tärkeä yhteys niin Kauhavan kaupungin sisäisessä liikenteessä kuin Alahärmän suunnalta Järviseudun kuntiin liikennöitäessä, Kurvinen sanoo.

– Olen saanut tästä paljon palautetta, että kyseinen tie on erittäin huonossa kunnossa, mikä tietenkin vaarantaa liikenneturvallisuuden. Tien valitettavan huono kunto aiheuttaa myös rikkoutumisvaaraa ajoneuvoille.

Kurvinen perustelee lisäksi, että ko. tieosuudella on paljon raskasta liikennettä, mukaan lukien maatalouden kuljetukset, läpikulkuliikennettä sekä työ- ja asiointiliikennettä.

Kurvinen on huolissaan myös Kauhavalta Lappajärven Karvalaan johtavan tien huonosta kunnosta. Hän ehdottaa, että eduskunta lisää 3 150 000 euroa maantie 733 perusparannuksen suunnitteluun ja korjaukseen. Hän perustelee, että tien perusparannuksen suunnittelua ja korjausta tarvitsemme parempien liikenneyhteyksien turvaamiseksi ja yleisen liikenneturvallisuuden parantamiseksi.

– Tie on tärkeä seudullinen reitti. Lappajärven kunta ja Kauhavan kaupunki ovat samassa perusturvan yhteistyöalueessa ja kyseisten kuntien asukkaat hakevat peruspalveluja kyseistä väylää käyttäen. Lisäksi Kauhavalla ja Lappajärvellä on muutakin syvää yhteistyötä palvelutuotannossa mm. kansalaisopiston ja varhaiskasvatuksen osalta. Lappajärveläisten lähin rautatieasema sijaitsee Kauhavalla, Kurvinen luettelee.

Kurvinen muistuttaa myös, että kyseisellä tieosuudella on lisäksi maakunnallista merkitystä matkailun näkökulmasta.

– Lappajärven järvi on Etelä-Pohjanmaan suurin järvi ja alueella on kehittyvä matkailusektori. Erityisesti kylpylä Kivitipun avautuminen uudelleen matkailukäyttöön kesällä 2017 on lisännyt ja tulee lisäämään matkailuun liittyvää liikennettä Lappajärvelle, Kurvinen sanoo.