Antti Kurvinen

Verohelpotuksia viljelijöille

Jaa tämä ystävällesi

Julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 28.5.2022

Tiistaina osallistuin ensimmäistä kertaa EU-maiden maa- ja metsätalousministereiden yhteiskokoukseen Brysselissä. Tehtäväni on tuoda Suomen maa- ja metsätalouspoliittinen ääni kuuluviin erityisesti EU-areenoilla.

Minulla oli useita myös kahdenvälisiä tapaamisia ministerikollegoiden kanssa. Erityisen tärkeää oli Suomen kaltaisten metsäisten maiden ministerien kanssa verkostoituminen, jotta voimme tuoda yhdessä metsätalouden järkilinjaa myös EU-politiikkaan.

EU:n maatalouskomissaarin Janusz Wojciechowskin tapaamista pidän erityisen merkityksellisenä.  Ensi vuonna alkaa uusi maataloustukikausi, ja kävin läpi erityisesti siihen liittyviä ympäristökysymyksiä. Suomen lumisista pelloista minulla oli valokuvat mukana.

Viime viikolla saimme uutisoida, kun EU:n komissio hyväksyi Suomen kaavailemat helpotukset maatilojen kiinteistöveroon verovuonna 2022. Hallitus päätti asiasta keskiviikkona.  Verotuen määrä tilaa kohden on korkeimmillaan 35 000 euroa. Tämä on erittäin pitkään odotettu ja tärkeä, kentän toivoma uudistus maatalouden harjoittajille.

Tuleva verohelpotus täydentää jo aiemmin päätettyä yli 300 miljoonan euron tukipakettia, ja tulee kyllä erityiseen tarpeeseen kannattavuuskriisissä oleville tiloillemme. Kaikki me tiedämme, että jokainen euro tiloillemme on nyt enemmän kuin tarpeen.

Kyseinen valtiontuki myönnetään haettavan verohuojennusten muodossa. Tuki koskee maatalouden tuotantorakennuksista, esimerkiksi navetoista ja sikaloista maksettavaa kiinteistöveroa.

Verotuki on yksi hallituksen toimista, joilla yritetään helpottaa Venäjän hyökkäyssodan kärjistämää maatalouden kustannuskriisiä.

Tiistaina eduskunta puolestaan hyväksyi maatalouden energiaverojen palautuksen 45 miljoonan euron kertaluonteisen lisäpalautuksen vuoden 2021 osalta. Tämä on myös yksi keino, jolla halutaan helpottaa maatalouden tilannetta ja turvata huoltovarmuutta. Palautusta maksetaan maataloudessa käytetystä kevyestä ja raskaasta polttoöljystä sekä R-luokan biopolttoöljystä.

Hallitus on päättänyt myös jakeluvelvoitteen alentamisesta 18 prosentista 12 prosenttiin tämän vuoden osalta, mikä tarkoittaa dieselin litrahinnan kevenemistä 12 sentillä.

Paljon on jo työtä siis tehty viljelijöiden tilanteen parantamiseksi ja erityisesti tehtyjen päätösten toimeenpanon nopeuttamiseksi. Paljon on toki tehtävääkin, jotta tilojemme kannattavuuskriisiin saadaan yhä kestävämpiä ratkaisuja.

Yksi tärkeä etappi on ensi maanantaina. Tavoitteena on saada käyntiin energiaveron palautuksen maksatus, mikä nopeimmillaan saataisiin toteutumaan viikossa.

Antti Kurvinen
Maa- ja metsätalousministeri
Kauhava

Jaa tämä ystävällesi