Julkaistu Suomenmaassa 6.4.2018
Muotihokema on kaupungistuminen: se vaan on kaikkien etu, että suomalaiset muuttavat ”metropoliin”. Keskittymiskehitys vain näyttää tuottavan aika paljon ikävää mukanaan; sosiaaliset ongelmat syvenevät niin lähtö- kuin vastaanottoalueilla. Suomen keskeiset tuotannontekijät – uudet ja vanhat – ovat yhä pitkin maata. Puu, matkakohteet ja mineraalit…
On välttämätöntä, että Suomessa aloitetaan aktiivisemman aluepolitiikan aika. Toisin kuin aiemmin sitä tuskin voidaan ankkuroida hallintoon, sillä vanhenevan väestön ja supistuvan syntyvyyden maalla, jolla on edelleen niskassa iso velkakuorma, ei ole mahdollisuuksia kasvattaa julkista sektoria. Hahmottelen ohessa avauksia uudeksi aluepolitiikaksi, joka nojaisi jatkossa ennen kaikkea elinkeino-, innovaatio- ja koulutustoimintaan.
Tulisi pohtia verohelpotusten käyttöä heikommille seuduille. Niiden kautta voisi saada luonnollista kehitystä vahvemmin matkaan kuin suorilla valtion tulonsiirroilla. Mikko Kärnä (16.1.2018) esitti jopa Itä- ja Pohjois-Suomen valtion tuloverotuksen asettamista 3–5 % alhaisemmaksi. Itse pohtisin mielenkiinnolla ns. työnantajamaksujen alentamista syrjemmässä – tämä kannustaisi työllistämään.
Koulutusmahdollisuuksia tarvittaisiin kipeästi muuallekin kuin maakuntakeskuksiin. Koulutuspaikkoja vähintään seutukaupunkeihin. Tässä voitaisiin hyödyntää täysillä oppi- ja koulutussopimusten mahdollisuudet. Alueellisen koulutuksen pitäisi olla ketterää ja perustua paikallisten yritysten tarpeisiin.
On satsattava maakunnille ja maaseudulle ”luontaisiin” aloihin, joilla on isoa merkitystä myös kaupunkien tulevaisuudelle. Matkailu, uusiutuva energia ja muu biotalous. Uudessa aluepolitiikassa otettaisiin huomioon ihmisten elämän monipaikkaisuus. Kaksoiskuntalaisuus törmäsi muutosvastarintaan tuoreessa selvityksessä, mutta palveluja ja demokraattisia osallistumisoikeuksia pitää lisätä asuinpaikkakunnalle kotikunnan rinnalla.
Julkisissa palveluissa voidaan huimasti digitalisoida, mikä voi parantaa harva-asutuksen palveluja. Kotimaakunnassani on tullut sellaista palautetta, että sähköisen etälääkärin vastaanotto koetaan välillä mieluisammaksi kuin fyysinen lääkäri. Digitalisaatio voi pelastaa pienen lukion ja tuoda käräjätuvan keskuskaupungista taas maalle.
Pienten paikkakuntien palveluyrityksiä pitäisi tukea tuomalla niiden yhteyteen julkisia palveluja. Miksi yhteispalvelupiste ei voi olla kyläbaarissa tai kaupassa kunnantalon sijaan? Myös ikääntyminen kääntyy ympäri: eläkeläisten osa-aikatyö ja –yrittäjyys vauhtiin. Hoivapalveluja voitaisiin tuoda maatiloille ja matkailuyrityksiin green care-ajattelun mukaisesti.
Tärkeintä olisi aluksi lopettaa lannistava puhe, että maaseudulle ei kannata rakentaa eikä investoida, koska siellä kohta vain romutetaan autioita kiinteistöjä. Todellisuudessa isoimpiin kaupunkeihin maksetaan miljardeittain asumistukia ja samaan aikaan 15 000 kausityöntekijälle olisi töitä maalla.
Maakuntien Suomessa on edelleen paljon mahdollisuuksia!