Antti Kurvinen

Varma kesän merkki

Jaa tämä ystävällesi

Julkaistu Komiat-lehdessä 25.5.2016

Kesän merkit ovat nyt ilmassa ja olemme saaneet nauttia jo useista kauniista kesäpäivistä. Yksi varma kesänmerkki on myös tietyömaat. Tänä kesänä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella päällystettäviä teitä on 450 kilometriä, mikä on 100 kilometriä enemmän kuin viime vuonna.

Sipilän hallituksen yhtenä kärkihankkeena on korjausvelan pienentäminen, minkä johdosta tänä vuonna meidänkin alueella teitä pystytään parantamaan tavallista isommalla rahalla.

Valitettavasti teitämme ei ole pystytty hoitamaan ajoissa kuntoon, ja nyt tehtävästä korjausvelan lyhennyksestä huolimatta teiden yleinen kunto heikkenee jatkuvasti. ELY on arvioinut, että nykyisellä perusrahoituksella pystytään pohjalaismaakunnissakin huolehtimaan vain vilkkaimpien pääteiden kunnosta.

Kolmen pohjalaismaakunnan alueella päällystykseen ja paikkaukseen käytetään nyt yhteensä 19 miljoonaa euroa. Lisäystä viime vuoteen on lähinnä tämän korjausvelkarahan ansiosta viisi miljoonaa euroa. Valtion korjausvelkaraha on tarkasti korvamerkittyä, jonka käyttöä on ELYssä pohdittu muun muassa yhdessä alueen elinkeinoelämän kanssa. Myös itse olen osallistunut useisiin palavereihin koskien alueemme teitä.

Kauhava onnistui saamaan useamman kohteen tämän kesän korjattavien kohteiden listalle. Päällystystöitä tullaan tekemään Hakola-Alahärmä –välillä, Mäenpäässä, Kauhava-Pitkäjärvi –välillä sekä Vanhalla-Lapuantiellä Pernaalta Hahtomaahan.

Teiden kunto on asia, joka kirvoittaa hyvin ymmärrettävästi ihmiset vilkkaaseen keskusteluun. Meneillään olevat tietyöt hidastavat menoamme, mutta olkaamme iloisia jokaisesta kaivinkoneesta ja tietyömiehestä teidemme varsilla. Se on elävän kaupungin merkki.

 

Jaa tämä ystävällesi