Antti Kurvinen

Tiedote: Kurvinen pyrkii eduskuntaan Vaasan vaalipiiristä

Jaa tämä ystävällesi

Kauhavan kaupunginvaltuuston ja Etelä-Pohjanmaan Keskustan varapuheenjohtaja Antti Kurvinen lähtee ehdolle vuoden 2015 eduskuntavaaleihin. Kurvista ehdolle ovat pyytäneet muun muassa Keskustan Kauhavan kunnallisjärjestö sekä Isonkyrön ja Vaasan Keskustanuoret. Tänään 28 vuotta täyttävä Kurvinen on lakimies ja oikeustieteen maisteri. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa hän sai 3588 ääntä.

– Vastaan myöntävästi pyyntöihin ja lähden täysillä sekä ehdokkuuteen että kansanedustajan työhön. Tarjoan kaiken osaamiseni ja energiani vaalipiirin ihmisten ja yhteisöjen käyttöön.

Antti Kurvisella on 10 vuoden kokemus poliittisesta toiminnasta. Hän on vaikuttanut vuodesta 2006 lähtien Ylihärmän ja Kauhavan valtuustoissa. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtajana vuonna 2009 ja vuosina 2009 – 2013 kuntayhtymä Kaksineuvoisen tarkastuslautakunnan ja Suomen Keskustanuorten puheenjohtajana. Tällä hetkellä Kurvinen on Etelä-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen jäsen. Hän työskentelee Seinäjoella asianajotoimistossa.

Vaaliteemoissa Kurvisella korostuvat pohjalaisten elinkeinojen, koulutuksen, kulttuurin ja peruspalvelujen puolustaminen sekä vaalipiirin hankkeiden nykyistä parempi edistäminen.

– Haluaisin tehdä rakentavaa politiikkaa kaikkien pohjalaisten hyväksi yli maakunta- ja seutukuntarajojen. Tällä vaalikaudella edunvalvontamme on epäonnistunut täysin. Olemme menettäneet mm. Lentosotakoulun ja paljon koulutuspaikkoja. Altian kohtalo on vaakalaudalla. Tarvitsemme onnistumisia ja ratkaisuja, joilla murroksessa olevassa maailmassa elämän edellytykset näillä lakeuksilla paranevat.

Jaa tämä ystävällesi