Suomen selviytymiseen tarvitaan konsensusta

Julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 2.4.2021

Konsensus isoissa, ennen muuta Suomen turvallisuuteen, talouteen ja suomalaisten hyvinvointiin liittyvissä asioissa.

Siihen maamme politiikassa on vuosikymmenten ajan pyritty. Ja pystyttykin. Paasikiven–Kekkosen-linja ja Korpilampi ovat konsensuksen merkkipaaluja.

Laajahkolla yhteisymmärryksellä vietiin aikanaan läpi myös kansanterveyslaki ja peruskoulu. Tasa-arvoisempi yhteiskunta palveluineen rakentui näiden kahden uudistuksen varaan.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa yksimielisyyttä, tai ainakin yksituumaisuutta, on edelleen. Tasavallan presidentti on sitä osaltaan taiten rakentanut.

Muutoin konsensuksesta ei ole oikein tietoakaan.

Työmarkkinoilla kolmikanta on yskinyt, koska ei ole ollut sopimisen eikä sopeutumisen kykyä. Sote-uudistusta on tehty yli kymmenen vuotta, koska puolue- ja valtapolitiikka ovat menneet muun edelle.

Ensimmäisistä koronatoimista pystyttiin vuosi sitten sopimaan yli hallitus-oppositiorajan. Nyt yhteisymmärryksestä on jäljellä enää rippeet. Kuntavaalien siirtämisestäkään ei saatu aikaan yksimielisyyttä.

Kehitystä selittää osaltaan puolueiden liukuminen kohti laitoja. Yhä enemmän on yksipuolista ehdottomuutta.

Joutuu kysymään, tätäkö suomalaisen politiikan tulevaisuus on? Voimistuvaa vastakkainasettelua asiassa kuin asiassa?

Se on pysäyttävä näkymä sellaisenaan ja tässä tilanteessa hätkähdyttävä. Suomi on poikkeuksellisen vakavassa paikassa. Maamme selviytyminen kun suorastaan huutaa konsensusta.

Ensinnäkin, poliittista ja laajempaakin yhteisymmärrystä tulisi rakentaa yhteiskunnan terveysturvallisesta avaamisesta. Ei tässä tilanteessa nimittäin voi olla hallituksen exit-suunnitelmaa tai opposition exit-suunnitelmaa. On vain Suomen exit-suunnitelma.

Toiseksi, yhteistä näkemystä tarvittaisiin Suomen talouden ongelmien ratkaisemisessa, ainakin päälinjojen osalta. Edessä on useamman vaalikauden mittainen urakka. Työllisyys pitää saada ylös ja velka alas. Yritysten pärjääminen on kaikki kaikessa.

Kolmanneksi, konsensukseen tulisi päästä koronan sosiaalisten, sivistyksellisten ja muiden yhteiskunnallisten seurausten hoitamisesta.

Esimerkiksi lasten ja nuorten oppimiserot ovat kasvaneet ja pahoinvointi kodeissa lisääntynyt. Yksinäisyys on räjähtänyt ja siitä kärsivät eniten jo valmiiksi heikoimmassa tilanteessa olevat. Emme saa päästää eriarvoisuutta ja osattomuutta jylläämään, vaan Suomi tulee pitää ehyenä.

Neljänneksi, yhteisymmärryksessä olisi käännettävä suunta keskittämisestä hajauttamiseen. Viimeistään korona-aika on osoittanut ihmisten, palvelujen ja työpaikkojen keskittämisen kestämättömyyden.

Meidän pitää rakentaa väljempää Suomea, turvata tasa-arvoiset elämisen edellytykset koko maassa ja antaa yhä useammalle ihmiselle vapaus valita, mihin kotinsa ja elämänsä perustaa.

Suomi ei selviydy, jos sopimisen kykyä, yhteistyön kykyä ja ennen muuta päätöksentekokykyä ei ole.

Kaikkia kolmea on historiamme murrosaikoina tästä maasta löytynyt. Löytyykö nyt?

Konsensus ei tarkoita pakotettua yksimielisyyttä, vaan keskustelun kautta rakennettua yhteisymmärrystä. Sellaiseen mahtuvat erilaiset näkemykset ja poliittiset erot. Tehtävä yhdistää.

Antti Kurvinen
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kauhavalta

Lisää samasta aiheesta