Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen vaativat hallitusta tekemään selkoa eduskunnalle ja suomalaisille sosiaali- ja terveyspalvelujen uusista leikkauksista.
– Totuus pitää kertoa ennen alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestyksen alkamista. Hallituksen pitää antaa tiedonanto eduskunnalle jo ensi viikolla. Keskusta on valmis myös välikysymykseen, jos selvyyttä muutoin ei tule, Kaikkonen ja Kurvinen sanovat.
Kaikkosen mukaan on harvinaisen epäselvää, mitä 170 miljoonan euron leikkaukset sosiaalipalveluihin ja erikoissairaanhoitoon tarkoittavat.
– Vähennetäänkö vammaisten henkilökohtaista apua vai leikataanko kehitysvammaisten päivätoiminnasta? Avataanko lastensuojelulaki ja vähennetään perheiden ennaltaehkäisevää tukea? Hidastetaanko mielenterveyspalveluihin pääsyä? Leikataanko päihdepalveluista, mikä näkyy heti kaupunkien kaduilla? Vai suljetaanko lisää sairaaloiden päivystyksiä ja osastoja ympäri Suomen?
Kurvisen mukaan vaaleihin ei näin isoissa asioissa voida mennä pimennossa.
– Kyse on eduskunnan tiedonsaantioikeudesta ja vastuusta huolehtia, että perustuslain takaama jokaisen suomalaisen oikeus tasa-arvoisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin toteutuu. Kyse on myös ihmisten oikeudesta tietää, miten heidän lähi- ja peruspalveluilleen käy.
Kaikkonen ja Kurvinen puhuivat torstaina Keskustan eduskuntaryhmän Palvelupäivässä eduskunnassa Helsingissä. Palvelupäivässä haetaan yli sadan osallistujan voimin ratkaisuja suomalaisten lähi- ja peruspalvelujen turvaamiseen ja hyvinvoinnin parantamiseen.
