Sote etenee suunnitellusti

Julkaistu Aviisissa 25.2.2016

Sote-uudistuksen etenemisestä on valitettavasti tullut median lietsomana ristiriitaista tietoa. Henkilökohtaisesti haluan korostaa, että valmistelu etenee suunnitellussa aikataulussaan. Lainvalmistelu jatkuu marraskuussa hallituspuolueiden yhteisesti hyväksymien linjausten mukaisesti.

Hallituksen linjauksissa 7.11.2015 ja siitä 18.11.2015 eduskunnalle annetussa pääministerin ilmoituksessa todetaan, että järjestämisvastuu on 18 maakuntajaon pohjalla muodostettavalla itsehallintoalueella. Ja tältä pohjalta työtä on tehty ja työ jatkuu.

Vaativimmissa palveluissa ja kehittämisessä tarvitaan laajempaa yhteistyötä. Parhaillaan selvitetään näitä yhteistyön muotoja ja rakenteita. Tähän liittyy myös kysymys nykyisen terveydenhuoltolain mukaisten vaativan erikoissairaanhoidon erityisvastuualueiden tehtävien hoidon järjestämisestä uusissa organisaatioissa.

Myös kaikkiaan 502 kuntaa, kuntayhtymää ja muuta lausunnonantajaa on ottanut kantaa hallituksen linjauksiin itsehallintoalueiden määrästä, aluejaosta ja rahoituksesta. Tuoreiden lausuntojen mukaan valtaosa kunnista, kuntayhtymistä ja muista toimijoista pitää nykyistä maakuntajakoa hyvänä pohjana itsehallintoalueiden muodostamiselle.

Ensisijaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta ja uutta rahoitusmallia toivotaan valmisteltavan niin, ettei uudistus viivästy. Lausunnoissa toivottiin myös maakunnille omaa päätösvaltaa ja aitoa itsehallintoa. Osa kunnista ja kuntayhtymistä korostavat erityisesti maakuntien erityispiirteiden huomioon ottamista.

Lisäksi sote-uudistuksen rahoitusmallia kehitetään parhaillaan ja selvitetään muun muassa maakuntien osittaista omaa verotusoikeutta. Itse kannatan ehdottomasti maakuntaveron käyttöön ottamista maakuntauudistuksen yhteydessä.
Mielestäni aitoa itsehallintoa ei voida taata ellei ole verotusoikeutta, joten jonkinlainen maakuntavero täytyisi olla. Soten järjestäminen maakuntapohjalla varmistaa palvelujen järjestämisen paikallisella otteella ja läpinäkyvästi.

Lisää samasta aiheesta