Muutosvarauksin:
Tulevissa presidentinvaaleissa on isänmaan kannalta myönteinen tilanne. Niinistön seuraajaksi on valittavana hyviä, pystyviä ehdokkaita.
Vaaleihin on vielä aikaa ja yhtään ääntä ei ole annettu. Sikäli kaikki on mahdollista.
Kannatusmittausten perusteella pääehdokkaat kuitenkin ovat Vihreiden Haavisto, Keskustan Rehn ja Kokoomuksen Stubb. Heillä on vahvimmat mahdollisuudet päästä vaalien toiselle kierrokselle ja tulla valituksi presidentiksi.
Siksi nimenomaan näitä herroja, heidän linjaansa ja aiempaa toimintaansa on perusteltua vertailla ja sen pohjalta arvioida, mistä vaaleissa on kyse.
Pääehdokkaiden välillä ei toistaiseksi ole tullut esiin isoja eroja presidentin päätyössä eli ulko- ja turvallisuuspolitiikan asioissa. Lähtökohtaiset erot ovat kuitenkin olemassa. Ne ovat linjaeroja.Haaviston linja on ollut ja on punavihreä ”maailmanparantaminen” ihmisoikeusperustaisine ulkopolitiikkoineen. Stubbin linja puolestaan on ollut ja on ”kaikkiin ytimiin, hinnalla millä hyvänsä” ja suoranainen kumartelu Brysseliin ja Washingtoniin.
Kumpikaan ei välttämättä ole aina ollut yhtä Suomen kansallisen edun kanssa.
Stubbin linja olisi lisäksi männä vuosina saattanut johtaa maamme ongelmiin, ellei valtiojohdossa olisi ollut häntä tulppaavia viisaita johtohenkilöitä, presidenttiä myöten. Onneksi he ymmärsivät, että ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa pitää tehdä kulloisenkin ajan ja kulloistenkin olosuhteiden vaatimalla tavalla.
Rehnin linjassa korostuu vahvimmin huolenpito Suomen lähialueiden turvallisuudesta ja vakaudesta sekä Suomen kansallisen edun vaaliminen, mikä edellyttää kahden- ja monenvälistä kansainvälistä yhteistyötä. Tämä on ollut myös Niinistön linja.
Yksi on varmaa: valittavan presidentin pitää osata asiat läpikotaisin. Kun kyse on Suomen turvallisuudesta, asiavirheitä ei voi kuitata puolihuolimattomilla ”Sori siitä” -heitoilla. Virheisiin ei kerta kaikkiaan ole varaa.
Presidentiltä vaaditaan myös pitkäpiimäisyyttä, kun neuvotteluja maailman johtajien kanssa käydään ja kansainvälisiä kokouksia pidetään. Neuvotteluissa ja kokouksissa ei voi purkautua alatyylisesti, ”Vmp”, vaan ne pitää kestää ja niissä pitää pärjätä. On paikallaan palauttaa mieliin, mitä Stubb kirjoittaa Alex-kirjassaan:
”YK:n yleiskokous on maailmanpolitiikan sirkus, jossa osallisena ovat kaikkien maiden päämiehet. Istuntosalissa pidettävät puheet ovat pääosin yhtä tyhjän kanssa. En ole koskaan ollut konferenssidiplomatian ystävä.”
Joutuu kysymään, voiko uudella presidentillä olla tällainen suhtautuminen kansainväliseen yhteistyöhön, YK:hon instituutiona ja diplomatian arkeen?
Isoimmat erot pääehdokkaiden välillä ovat ehkä sittenkin presidentin arvojohtajuuteen ja ”unilukkariuteen” liittyvissä asioissa. Ennen muuta edellytyksissä yhdistää suomalaisia, kun vastakkainasettelu maassa työmarkkinoilta alkaen voimistuu ja olla koko Suomen presidentti, kun Orpon-Purran hallitus politiikallaan valitettavasti jakaa Suomea kahtia.
Tämä on näissä oloissa vaalien todellinen pääkysymys. Presidentin pitää ymmärtää myös maakuntien arjen päälle. Presidentin pitää ymmärtää, että aluepolitiikka ja etenkin itäisen Suomen elinvoimaisuus arvaamattoman, sotaa käyvän Venäjän vieressä on mitä isoimmassa määrin turvallisuuspolitiikkaa.
Tosiasia on, että Haavisto on Kallion punavihreiden ja Stubb puolestaan Helsingin kokoomuslaisen kultahammasrannikon ehdokas. Presidentti ei voi olla vain kaupunki-Suomen – puolen Suomen – presidentti. Hänen pitää olla koko Suomen presidentti.
Rehnillä on pääehdokkaista tähän eniten uskottavuutta. Keskeltä tulevana Rehnillä on parhaat edellytykset myös yhdistää suomalaisia ja lievittää vastakkainasetteluja. Suomi pärjää maailman myrskyissä ja epävarmuuden jyllätessä vain yhtenäisenä ja kokonaisena.
Antti Kurvinen
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja (kesk.)
Kansanedustaja
