Pohjalaisen pääkirjoitus: Antti Kurvisella lavea katsanto

Julkaistu Pohjalaisessa 21.9.2016

Keskustan varapuheenjohtaja Antti Kurvinen Kauhavalta vastustaa väkivaltaisten ääriliikkeiden nousua. Hyvä. Hänen mukaansa Suomessa ei ole sijaa uusnatseille tai äärioikeistolle. Nollatoleranssi tarvitaan myös ääri-islamilaisuudelle ja vasemmistolaisille ääriliikkeille. (Demokraatti.fi 19.9.)

Kurvinen ja monet muut kansanedustajat heräsivät viime päivinä. Syy on selvä. Suomen vastarintaliikkeen jäsen on otettu kiinni epäiltynä Helsingin asemanseudun kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä.

Kurvinen on oikeassa. On vaadittava nollatoleranssia. Eri ryhmissä on vääryyttä ja rikoksia. Niputtamisessa on silti riskejä. Ensin pitäisi mitata, mikä on kunkin ryhmän voima, tekojen määrä ja laatu sekä seuraus. Samalle viivalle asettaminen voi tehdä pahasta kiltimmän ja kiltistä pahemman kuin mihin teot antavat aiheen.

Lisää samasta aiheesta