Päivän Tukija: Lakeus tarvitsee lujan puolustajan – Siksi äänestämme Antti Kurvista!

Antti Kurvinen on ihminen, jolle vaikuttaminen yhteisiin asioihin on luontevaa. Hänelle on karttunut kokemusta vaikuttajana toimimisesta jo yli vuosikymmenen ajalta niin paikallisella, maakunnallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla. Luottamustoimet Kauhavan kaupunginvaltuustossa, Etelä-Pohjanmaan liitossa ja Suomen Keskustanuorten puheenjohtajana ovat valmistaneet Anttia vaativaan kansanedustajan tehtävään.

Vaasan vaalipiiri on hävinnyt kuluvalla hallituskaudella paljon. Yksittäisenä päätöksenä kirvelevin on ollut Kauhavan lentosotakoulun menettäminen. Alueellisessa edunvalvonnassa on kuluvalla hallituskaudella epäonnistuttu pahasti. Asioihin tarvitaan muutos. Pohjalaiset tarvitsevat lujaa lakeuden puolustajaa.

Tunnemme Antin ja luotamme häneen. Tiedämme, että hän selviytyy eduskuntatyöstä terveellä maalaisjärjellään, erittäin vahvalla tietotaidollaan sekä kyvyllään pohtia asioita monesta eri näkökulmasta. Antti on erittäin yhteistyökykyinen ja hänellä on hyvät neuvottelutaidot. Antilla on käytössään koko maan kattavat yhteistyöverkostot. Antti ei ole muiden vietävissä, vaan hän kykenee viemään omia tavoitteita eteenpäin.

Äänestetään Antti eduskuntaan! Tehdään yhdessä koko Lakeuden kansanedustaja!

Antin Tukijat!

 

Lisää samasta aiheesta