Päivän tukija: Kimmo Viitaluoma, Isokyrö


”Vaikka Antti on nuorimies, lakimies, kansanedustaja, siitä huolimatta hänestä paistaa läpi juuri oikeanlainen nöyryys.Olen itse ollut peruskuivatusasioissa nyt mukana 4,5 vuotta ja alkanut ymmärtää niitä enemmän. Tämä peruskuivatushankkeiden rahoitus on tärkeä asia. Ennen valtio hoiti rahoituksen, mutta nykyään valitaan ensin ojatoimikunta, jolle valtio myöntää rahoitusavustuksen hakemuksesta.Otin Anttiin yhteyttä tässä omassa peruskuivatusasiassa, koska sain vinkin, että poliitikkoihin kannattaa olla yhteydessä. Olen Antin äänestäjä, ja tiesin, että häntä on helppo lähestyä. Kerroin soittavani eräällä toisellekin vaikuttajalle, ja Antti kertoi heti, että on tehnyt paljon yhteistyötä ja näin tekevät nytkin. Meidän rahoitusasia saatiin hoidettua, ja Antin osuudesta oli ehdottomasti hyötyä asian eteenpäin viemiseksi.

Antti oli Lehmäjoella tilaisuudessa ja puhuimme tästä hankkeesta ja se mikä omaa mieltäni kovasti lämmitti oli se, että Antin sanavalikoimasta löytyi hyvin helposti sana: kiitos.

Tämä on mielestäni harvinaisempaa nykyään, että nuorelta mieheltä löytyy juuri tätä oikeanlaista nöyryyttä.
Hänen ulkoinen olemuksensa, poikamainen ilme, ystävällinen katse, ne ovat oikein hyvä lähtökohta neuvotteluun.

Antilla on lisäksi erittäin hyvä ymmärrys asioista.
Televisiossa hän esiintyy hyvin luontevasti ja asiantuntevasti.

Antilla on jo vaikuttavuutta. Hänellä on nyt hyvät eväät jatkaa koko alueen kansanedustajana. Pohjatyö on tehty ja nyt verkostot ja vaikuttavuus vain kasvaa.

Antti on meille isokyröläisille naapurikuntalainen, likellä oleva edustaja, jota on helppo lähestyä. Nyt vain on meidän tehtävä valittava Antti uudelleen.”


(Kuva Ylihärmän Vesiluomalta liittyy oleellisesti tarinaan. Näin komiaa jälkeä syntyy, kun asioita osataan viedä oikein eteenpäin.)
Kimmo Viitaluoma, Isokyrö

 

Lisää samasta aiheesta