Antti Kurvinen

Päivän tukija: Kari Maunula, Seinäjoki

Jaa tämä ystävällesi

\"maunula\"

 

Äänestetään miehet eduskuntaan!
\”Vaaleihin on aikaa enää 11 päivää. Nyt on loppukirin paikka. Olen saanut seurata läheltä Pasi Kivisaaren ja Antti Kurvisen vaalikampanjointia. Johtopäätökseni on, että molemmat ovat asiansa osaavia, sivistyneitä miehiä, joilla olisi paljon annettavaa kansanedustajan vaativassa työssä. Kumpikaan ei ole syyllistynyt toisten ehdokkaiden vähättelyyn. Päin vastoin he ovat korostaneet yhteistyön tärkeyttä niin alueellisesti kuin henkilötasolla.
Suomen asiat ovat nyt niin vaikeassa jamassa, että niiden korjaaminen vaatii laajaa yhteiskunnallista ja ammatillista osaamista. Se yhdistyneenä nuorekkaaseen energiaan ja vahvaan tahtoon auttaa osaltaan saamisessa Suomi nousuun, kuten Keskustan vaalisloganissakin todetaan.
Etelä-Pohjanmaalla on näissä vaaleissa Keskustalla hyviä ehdokkaita. Heistä Pasi Kivisaari ja Antti Kurvinen ovat joukon kärkeä. Äänestäkäämme molemmat Arkadianmäelle. Heidänkaltaisiaan  edustajia maakuntamme tarvitsee.\”

Kari Maunula
kunnallisneuvos

– Karin tausta on kunnallisneuvoksen lisäksi Nurmon kunnan pitkäaikainen kunnanjohtaja ja Seinäjoen kaupungin apulaiskaupunginjohtaja.

Jaa tämä ystävällesi