Päivän tukija: Henni Sippola, Vaasa/Alavus

henni

”Ensimmäisen kerran kuulin Antista hänen toimiessaan vielä Keskustanuorten puheenjohtajana, muutama vuosi sitten. Minulle sanottiin silloin, että siinä on kovatahtoinen tyyppi. Nykyään, kun olen itsekin jo päässyt Anttiin tutustumaan, on pakko yhtyä tuohon väittämään. Jos ikää on mittarissa 28 vuotta ja pyrkii eduskuntaan, on siinä elävä todiste siitä, että lujaa tahtoa tältä mieheltä löytyy.

Pelkällä tahdolla ei tietenkään minnekään pötkitä. Mukaan tarvitaan kokemusta, omistautuneisuutta ja nöyryyttä, kaikkia hyvässä suhteessa. Antilta löytyy kokemusta niin nuorten kuin varttuneempienkin kanssa yhdessä työskentelystä jo monen vuoden ajalta. Hän on toiminut pitkäjänteisesti ja omistautuneesti töissään ja ollut nöyrä ja perehtynyt uusiin asioihin, joita eteen on tullut.

Tärkeintä mielestäni kuitenkin on, että on aidosti mukana siinä mitä tekee. Tässä meillä on aito ja luja lakeuden puolustaja.”

Lisää samasta aiheesta