Antti Kurvisesta jatkaja tähän kovaan sarjaan
Kauhavalla on tarjolla vahva jatkaja kovaan sarjaan; Pihlajamäki, Virrankoski, Haapoja.
Käytetään hyvät ystävät nyt tämä mahdollisuus ja keskitetään äänet Kurviselle.
Lopuillaan olevalla neljän vuoden eduskuntakaudella ei Suomen hallitus ole päättämättömyydellään saanut aikaan muuta kuin sekavaa epätietoisuutta. Suomen talouden sukeltaminen on vain jatkunut.
Suomen asiat eivät tällä hetkellä ole kestävällä pohjalla. Tarvitaan selkeä suunnan muutos. Siksi huhtikuun eduskuntavaalit ovat linjavaalit. Silloin päätetään, laitetaanko Suomen asiat kuntoon ja millaisen politiikan keinoin se tehdään. Keskustapuolueella on nyt johtajana Juha Sipilä, joka osaa näyttää oikeat suuntaviivat realistisesti edeten.
Antilla on yli 10 vuoden kokemus kuntapolitiikasta. Keskustanuorten puheenjohtajuus on lisännyt kokemusta ja näkemystä asioiden hoitotavoista valtakunnallisesti. Antilla on vahva ja laaja verkosto ympärillään, mikä helpottaa näissä edunvalvontatehtävissä. Lakimiehen ammattiin Antti on valmistunut sitten viime vaalien ja hän on ehtinyt jo työskennelläkkin ammatissaan.
Henkilökohtaisesti tunnen Antin luottamustoimien ja pesäpallon saralta.
Kauhavalaiset, Etelä-Pohjanmaa ja koko Vaasan vaalipiiri; Nyt on aika täyttää tämä alueellinen aukko ja saada Antti Kurvinen hoitamaan meidän yhteisiä asioitamme eduskuntaan!
Pelkästään Kauhavalla asuu noin 14 000 äänestysikäistä, jotka yksinkin saavat Antin läpi jos haluavat. Antti tarvitsee noin 6000 ääntä päästäkseen eduskuntaan. Jos kaikki Keskustan äänet Kauhavalta olisi keskitetty Antille vuoden 2011 vaaleissa, menisi Antti niillä äänillä nyt läpi. Eikö olekin helpon kuuloista? Onneksi Antilla löytyy paljon tukijoita koko vaalipiiristä.
Päätetään porukalla tehdä Antista se puuttuva lenkki tämän alueen ja valtakunnan päätöksenteon välille.
Siis Antti Kurvinen, numero 144, äänestyslippuun viimeistään 19.4. tai ennakkoon äänestäen.
Vaalipäivän iltana sitten LSK Business Parkin tiloihin vaalivalvojaisiin uutta kansanedustajaa juhlimaan. Siihen pyrkikäämme porukalla.
Vahvasti Antin takana ja tukena
Harri Ojanperä
Kauhavan kaupunginvaltuuston jäsen
Kuntayhtymä Kaksineuvoinen hallituksen pj.
Kauhavan Vuokra-asunnot Oy:n hallituksen vpj.
Suomen Yrittäjäopiston hallituksen jäsen