Antti Kurvinen

Päivän tukija: Harri Ojanperä, Kauhava

Jaa tämä ystävällesi

\"\"\”Antti Kurvinen seuraavalle kaudelle tähän Kauhavan kovaan sarjaan

Kauhavalla on tarjolla vahva jatkaja seuraavallekin kaudelle kovaan sarjaan; Pihlajamäki,
Virrankoski, Haapoja.
Käytetään Hyvät Ystävät nyt tämä mahdollisuus ja keskitetään äänet Kurviselle.
Lopuillaan olevalla neljän vuoden eduskuntakaudella Keskustavetoinen Suomen hallitus on
päättäväisyydellään saanut aikaan mm. talouden tasapainon ja työllisyyden parantumisen.
Suomen asiat ovat tällä hetkellä kestävällä pohjalla. Tarvitaan selkeä, valitun suunnan pitovoima.
Siksi huhtikuun eduskuntavaalit ovat linjavaalit. Silloin päätetään, pidetäänkö Suomen talousasiat
kunnossa myös jatkossa. Keskustapuolueella on nyt johtajana Juha Sipilä, joka osaa näyttää oikeat
suuntaviivat realistisesti edeten, tasapainoinen talous ykkösenä.
Antilla on yli 14 vuoden kokemus kuntapolitiikasta ja kohta takana ensimmäinen kausi
kansanedustajana. Keskustanuorten puheenjohtajuus, Keskustapuolueen varapuheenjohtajuus,
kansanedustajuus sekä vastuulliset paikat eri eduskunnan valiokunnissa ovat lisänneet kokemusta ja
näkemystä asioiden hoitotavoista valtakunnallisesti.
Antin työ kantaa ottavana kansanedustajana ensimmäisellä kaudella on näyttänyt hänen vahvat
puolensa ja synnynnäisen halun ja innon toimia kansanedustajana. Antti tekee kansanedustajan
työtä periaatteella -rakkaudesta lajiin. Antilla on vahva ja laaja verkosto ympärillään ja se jos mikä
helpottaa näissä edunvalvontatehtävissä. Lakimiehenä Antilla on vahva osaaminen toimia
lainsäätäjänä.
Henkilökohtaisesti tunnen Antin luottamustoimien ja pesäpalloharrastuksen saralta jo
vuosikymmenten takaa.
Kauhavalaiset, Etelä-Pohjanmaa ja koko Vaasan vaalipiiri; Nyt on aika äänestää Antti Kurvinen
jatkokaudelle. Tarvitsemme Antin hoitamaan myös jatkossa meidän yhteisiä asioitamme
eduskuntaan! Antilla kun on sekä tahtoa että taitoa tiivistää yhteistyötä Vaasan ja Seinäjoen
alueella, ja kolmion sulkee Kokkola. Tämä kolmio on meille tärkeä monessakin mielessä.
Pelkästään Kauhavalla asuu yli 10 000 äänestysikäistä, jotka yksinkin saavat Antin läpi jos
haluavat. Antti tarvitsee noin 6000 ääntä päästäkseen eduskuntaan. Jos kaikki Keskustan äänet
Kauhavalla keskitetään vaaleissa Antille, menee Antti niillä äänillä kirkkaasti läpi. Antilla löytyy
paljon tukijoita koko vaalipiiristä. Antti on hoitanut asioita laajalla alueella.
Päätetään porukalla tehdä Antista se jatkava lenkki tämän alueen ja valtakunnan päätöksenteon
välille myös tulevalle kaudelle. Nyt se on tärkeämpää kuin koskaan.
Siis merkitään Antti Kurvisen numero äänestyslippuun, joko ennakkoon äänestäen tai viimeistään
14.4.
Vaalipäivän iltana kokoonnutaan sitten vaalivalvojaisiin jatkavaa kansanedustajaa juhlimaan. Siihen
pyrkikäämme porukalla.
Vahvasti Antin takana ja tukena!\”

toimitusjohtaja Harri Ojanperä, Kauhava
Kauhavan kaupunginvaltuuston jäsen, Kauhavan kaupunginhallituksen jäsen, Kuntayhtymä Kaksineuvoisen hallituksen jäsen

Jaa tämä ystävällesi