\”Henkilökuva Antti Kurvisesta
Itselleni on syntynyt henkilökuva Antista, kun kävin testaamassa omaa maailman katsomusta ja vertasin sitä Antin vastauksiin ja kannanottoihin. Tietokoneen tulostama vastaus Antilta ja omat kysymykset olivat häkellyttävän yhdensuuntaiset. Oli kevät 2011, kun Antti oli ensimmäistä kertaa ehdolla eduskuntaan.
Tämä synnytti suuren uteliaisuuden siitä, mikä tämä nuorimies oikein miehiään on. Lähdin tapaamaan Lapualle S-marketin edustalle, kun Antti tuli esitäytymään lapualaisille.
Yllätyin täysin Antin arvoista ja asenteista, millä hän jo silloin oli matkassa, nuorimies ensimäistä yritystään tekemässä eduskuntaan.
Antti on pyrkimässä nyt toiselle kaudelle eduskuntaan, mutta vaati maakunnan vahvan tuen.
Antti on tämän neljän vuoden aikana luottamuksensa ansainnut, sitoutunut puolustamaan maakunnan kokonaisetuja.
Antilla on puolueessa myös käyttöarvoa ja soveltuu jokaiseen eteen tulevaan tehtävään, on ministeriainesta.
Antti on koulutukseltaan juristi, tämä antaa myös sitä lisäarvoa jota lainsäädännössä tarvitaan. Muodostuuhan meidän jokapäiväinen arki, lajeista ja asetuksista.
Hän tietää, mihin on pyrkimässä käytännön vahvalla asiantuntemuksella. Syntyneet verkostot ovat valmiina odottamassa. Saa lähteä heti luomaan uutta, koska oppivuodet ovat takana, uusilla se pakollinen harjoitteluaika on vielä edessä ja käytännön rutiinit puuttuvat (koska eduskunnassakin on sisäistä kilpailua tehtäväjaossa).
Lapualta on aina äänestetty ulos, niin myös nyt.
Antti Kurvinen on minun valintani ja vahvistan sen äänestyslipussa numerolla 106.\”
Esko Yli-Karhu, Lapua