Ehdokasesittelyssä: Antti Kurvinen

Olen 28-vuotias oikeustieteen maisteri ja lakimies. Työskentelen seinäjokelaisessa asianajotoimistossa lakimiehenä. Työtehtäviini kuuluu laaja-alaisesti yksityishenkilöiden ja pk-yritysten avustaminen erilaisissa oikeudellisissa ongelmissa. Opinnot ja työ ovat vieneet vuoroin Rovaniemelle ja vuoroin Helsinkiin,…

Pahkajärvi: Keskitetään äänet Antille

Ehdokasasettelu Etelä-Pohjanmaan pohjoisella alueella, johon olen laskenut Järviseudun, Härmänmaan ja Kyrönmaan alueet, on erittäin haastava. Neljä vuotta sitten ehdokkaita oli neljä, eikä kukaan päässyt läpi, mikä olisi pitänyt yli 13…

Hernettä ja härkäpapua maahan vaikka hallituksen tuella

Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin varapuheenjohtaja Antti Kurvinen vaatii seuraavaa hallitusta ryhtymään voimakkaisiin toimiin valkuaiskasvien viljelyn lisäämiseksi. Suomen rehuvalkuaisentuotannon omavaraisuusaste on tällä hetkellä noin 15 prosenttia, ja Kurvinen vaatii sen nostamista 50…

Pisaran kuivuminen mahdollistaa infran tasapainoisen kehittämisen

Helsingin keskustan alle suunniteltu lähijunien kaupunkiratalenkki eli Pisara-rata kuivahti kasaan. Hallituksen päätös pysäyttää hanke oli oikea, ja koko maan infrastruktuurista huolehtimisen kannalta myös täysin välttämätön. Päähallituspuolueet kokoomus ja SDP ovat…

Ulkopolitiikka ei sovi pelin politiikaksi

Sotilaallinen kriisi Ukrainassa on nostanut pintaan keskustelun Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perimmäisistä kysymyksistä. On Suomi paremmin turvassa liittoutumattomana vai osana sotilasliittoa? Millaista Euroopan unionin yhteisen ulkopolitiikan tulisi olla ja onko…

Kurvinen: ”Valtatie 19 pullonkaula purettava”

Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin varapuheenjohtaja, Kauhavan kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Antti Kurvinen vaatii toimia valtatie 19 ongelmien ratkaisemiseksi välillä Seinäjoki-Lapua. Kyseinen tieyhteys on kolmen valtaväylän risteämä. Yhteys on pahasti ruuhkautunut ja ruuhkat…

Venäjän tuontikielto vaatii avustustoimia

Suomalainen maatalous ja elintarviketeollisuus vaativat kansallisia ja Euroopan unionin tukitoimia Venäjän asettaman tuontikiellon vuoksi. Ukrainan kriisin diplomaattiseksi ratkaisemiseksi unioni on asettanut talouspakotteita, joihin Venäjä vastasi asettamalla eurooppalaiset elintarvikkeet tuontikieltoon. Valitettavasti…

Altian pääomistajaksi pohjalaiset

Kuuma EU-vaaliviikko on tuonut julkisuuteen hallituksen ja omistajaohjausministeri Pekka Haaviston suunnitelmat luopua alkoholiyhtiö Altian valtion omistuksesta. Altialla on erittäin suuri merkitys Etelä-Pohjanmaan aluetalouteen, mutta myöskin koko Länsi-Suomen viljanviljelyyn. Ohrantuottajat odottavat…