Antti Kurvinen

”On arvokasta, että työtön ja miljonääri ovat samassa lääkärijonossa”

Jaa tämä ystävällesi

Julkaistu Suomenmaassa 24.7.2015

\"Antti_lakeus2\"

Lakeudet merkitsevät Antti Kurviselle vapautta, yrittämistä ja luovaa hulluutta.
Kuva: Eeva Kärkkäinen

Eteläpohjalaisten lakeuksien yllä pilvet tuntuvat olevan matalalla. Lainehtiva pelto on välillä ruohoa, välillä viljaa. Katse ulottuu kauas.

Kansanedustaja Antti Kurvinen (kesk.) esittelee toimittajalle kotiseutuaan. Hän kertoo peltomaiseman yhdistyvän hänellä vahvasti ajatukseen vapaudesta, yrittämisestä ja tekemisestä.

– On unelmia ja uskalletaan viedä niitä eteenpäin, Kurvinen kuvaa eteläpohjalaista luovaa hulluutta.

Ylihärmässä nykyisen Kauhavan kunnan alueella kasvanut Kurvinen muistaa lapsuudestaan turvallisen yhteisön, jossa katsottiin naapurin lasten perään.

Hän kehuu, että kotiseuduilta saaduilla eväillä yrittäjyydestä ja lähimmäisyydestä on ollut helppo liikkua maailmalla.

Ne vaikuttavat myös politiikan tekemiseen. Heikoimmista huolehtiminen on Kurviselle syvä arvo, omantunnonkysymys.

– On arvokasta, että Suomessa työttömän ja miljonäärin kannattaa olla samassa lääkärijonossa.

Kurvisen mielestä Suomen kannattaa pitää kiinni koulutuksen ja terveydenhuollon tasa-arvosta.

Ensimmäistä kauttaan eduskunnassa istuva Kurvinen on tyytyväinen, että hänen omat luokkakaverinsa ovat koostuneet niin duunareiden kuin yrittäjäpamppujen lapsista.

– Kun erilaisista taustoista tulevat lapset opiskelevat ja harrastavat yhdessä, syntyy tunne samassa veneessä olemisesta, Kurvinen uskoo.

Alahärmäläisen pellon keskellä kohoaa huvipuisto ja amerikkalaistyylinen kauppakeskus. Kurvinen kertoo, että huvipuistossa on muun muasa Euroopan suurin sisäkartinghalli.

Puistossa yhden miehen unelma on muuttunut todellisuudeksi, samalla on syntynyt työpaikkoja.

Kurvisen mukaan suomalainen maaseutu on parhaillaan tienhaarassa. Teknologian kehittyminen ja ilmastonmuutos ovat kaupunkien ulkopuoliselle Suomelle sekä uhka että mahdollisuus.

\"Antti_lakeus3\"

Suomalainen maaseutu voi Antti Kurvisen mielestä hyötyä maailman muutoksesta, jos mahdollisuuksiin tartutaan.
Kuva: Eeva Kärkkäinen

Kurvinen uskoo, että vihreän talouden ja nopean tiedonvälityksen tarjoamiin tilaisuuksiin tarttumalla elämä maaseudulla voi jopa parantua nykyisestä.

– Jos laitetaan ikkunat ja ovet kiinni, niistä tulee uhka.
Valtakunnanpolitiikka on Kurviselle monia muita ensimmäisen kauden kansanedustajia tutumpaa, sillä hän on johtanut aiemmin sekä keskustan opiskelija- että nuorisoliikkeitä.

Nuorisojohtajana Kurvisella oli oikeus muun muassa osallistua puolueensa eduskuntaryhmän, puoluehallituksen ja työvaliokunnan kokouksiin.

– Suurimmat yllätykset kansanedustajan työssä ovat liittyneet käytännön asioihin. Olen esimerkiksi selvittänyt mistä remontissa olevasta eduskuntatalosta löytää korostustusseja, Kurvinen nauraa.

Pohjalaiset elinkeinot: maatalous, turkisteollisuus ja pitkäjänteinen perheyrittäjyys. Aluehallinnon vahvistaminen, lakiasiat, koulutus ja nuoret perheet.

Sen verran paljon Kurvisen listalta löytyy muutosta ja edistämistä kaipaavia asioita, että hän ei haluaisi jättää edustajuutta yhteen kauteen.

– Politiikka on pitkäjänteistä työtä, mutta elämä saattaa aina yllättää.

Kansanedustajan tehtävä on 29-vuotiaan Kurvisen mukaan olla oman vaalipiirinsä ihmisten ja toimijoiden asialla.

Pelkkä siltarumpupoliitikko hän ei tunnusta olevansa.

Lakimiehenä ennen kansanedustajuutta työskennellyt Kurvinen haluaa paitsi olla eteläpohjalaisten edunvalvoja, myös hoitaa sarkansa hallinto- ja perustuslakivaliokunnassa parhaan kykynsä mukaan.

– Olen palveluduunari.

Politiikalla on Kurvisen mukaan paljon yhteistä hänen lapsuuden ja nuoruuden harrastuksensa pesäpallon kanssa: molemmat ovat joukkuelajeja, jotka vaativat hyviä yksilösuorituksia.

Koska poliitikoilla ei juuri ole pomoja äänestäjien lisäksi, Kurvinen pitää tärkeänä, että kansanedustaja osaa johtaa omaa työtään.

Yhteistyökyvyn lisäksi poliitikolta vaaditaan Kurvisen mukaan ahkeruutta ja lahjoja.

– Lopulta poliitikon nostavat ympärillä olevat puolueihmiset ja äänestäjät.

Politiikka ja pesäpallo ovat
molemmat joukkuelajeja,
jotka vaativat hyviä yksilösuorituksia.
Antti Kurvinen

Kurvisen kansanedustajuuden taustalla on tukiryhmän kuuden vuoden työ. Se alkoi pari vuotta ennen vuoden 2011 vaaleja ja huipentui viime kevään voitokkaaseen vaalitulokseen ja 5838 ääneen.

Matkalle on mahtunut talkoita, tupailtoja ja suunnittelemista. Turkiryhmä on tärkeä myös kansanedustajana ollessa, ja Kurvinen peilaakin edelleen ajatuksiaan luottoporukan kanssa.

Vaikka töitä on tehty kovasti ja määrätietoisesti ei pohjalainen toistaiseksi haaveile eläköityvänsä Arkadianmäeltä.

Hän uskoo olevansa siinä mielessä tyypillinen oman ikäluokkansa edustaja.

– Meidän 80-90-luvuilla syntyneiden on vaikea nähdä, että olisi yhdessä työpaikassa koko ikänsä.

Eeva Kärkkäinen
Suomenmaa

Jaa tämä ystävällesi