Omaishoitajien arkeen helpotusta

Julkaistu Aviisissa 14.4.2016

Juha Sipilän hallituksen ohjelmassa sovittiin omais- ja perhehoidon kehittämisestä ja varattiin kehittämiseen merkittävä lisämääräraha. Omais- ja perhehoidon kehittäminen on osa hallituksen kärkihankkeita ja ollut myös pitkään Keskustan tavoitteena.

Lausunnolle lähteneessä hallituksen esityksessä omaishoidosta halutaan vakiinnuttaa perhehoito myös ikääntyneiden hoitomuodoksi. Tällöin niilläkin ikääntyneillä, joilla omat läheiset eivät voi toimia omaishoitajina, olisi mahdollisuus asua kodissa.

Kustannuksiltaan suurin uudistus koskee omaishoitajien vapaapäivien lisäämistä. Tällä hetkellä kaikki hoitajat eivät ole olleet oikeutettuja lomapäiviin ja sijaisjärjestelyihin. Vapaapäivät auttavat omaishoitajia jaksamaan. Kunnilla on mahdollisuus tarjota halutessaan omaishoitajille myös enemmän vapaapäiviä ja päivät olisi mahdollista myös jakaa lyhyempiin osiin.

Omaishoitajien osaamiseen ja jaksamiseen panostetaan myös muilla tavoin. Kunnat voivat järjestää omaishoitajien osaamisen parantamiseksi valmennusta ja täydennyskoulutusta. Omaishoitajien terveydestä ja hyvinvoinnista pidetään myös huolta. Jatkossa hoitajille tehdään joka toinen vuosi hyvinvointi- ja terveystarkastukset.
Lakiesityksessä esitetään noin 80 euron korotusta perhehoitajien vähimmäispalkkioon. Palkkio yhdestä hoidettavasta olisi siten jatkossa vähintään 775 euroa kuukaudessa.

Hallituksen tavoitteena on tukea tärkeää työtä tekevien omaishoitajien jaksamista, lisätä heidän osaamistaan ja mahdollistaa hoidettavien asuminen pidempään kotona. Omaishoitaminen on sekä eettisesti hienoa vastuunottoa omista läheisistä että yhteiskunnan taloudelle edullista. Omaishoito vähentää ympärivuorokautisen laitoshoidon ja tehostetun palveluasumisen tarvetta. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan heinäkuun alussa.

Lisää samasta aiheesta