Eduskunta keskustelee tänään Keskustan ja Liike Nytin välikysymyksestä suomalaisten terveys-, vanhus- ja muista lähipalveluista.
Hallitus väittää, että sosiaali- ja terveyspalveluista ei leikata. Kun rahat viedään – joko suoraan tai epäsuorasti – se on leikkaus. Kokoomuslainen kaunokieli ”uudistamisesta” ei tosiasioita muuksi muuta.
Keskustan linja on, että suomalaisten lähipalvelut pitää pelastaa. Hallituksen pitää perääntyä leikkauksistaan ja antaa hyvinvointialueille aito mahdollisuus tasapainottaa talouteensa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta pitää viedä yhdessä eteenpäin.
Keskustan ratkaisut lähipalvelujen pelastamiseksi ovat:
1. Hyvinvointialueiden 1,4 miljardin euron rahoitusleikkaukset perutaan. Tulemme vaihtoehtobudjetissamme perustelemaan, että se on täysin mahdollista valtiontaloutta vaarantamatta.
2. Hyvinvointialueille annetaan lisäaikaa tasapainottaa talous. Keskusta on jättänyt lakialoitteen alijäämän kattamisajan pidentämisestä kahdella vuodella.
3. Matkakustannusten korvausten 300 miljoonan euron potti siirretään Kelalta hyvinvointialueille. Silloin aluepäättäjät voivat vertailla, kuinka kannattavaa on sote-palvelupisteen sulkeminen verrattuna siihen, että palveluja tarvitsevat istutetaan takseihin kymmenien tai jopa satojen kilometrien päähän. Siirron myötä voisi myös suunnitella välttämättömiä kuljetuksia taloudellisemmin.
4. Hallitus toteuttaa viipymättä valtakunnallisen ratkaisun vuokratyövoiman liiallisen käytön kitkemiseen. Tämä moninkertaisten palkkojen maksatus keikkatyöläisille on moraalikato, jota emme voi hyväksyä.
5. Hallitus toteuttaa viipymättä hallitusohjelmaan kirjaamansa ammatinharjoittajamallin käyttöönoton. Tietojemme mukaan asialle ei ole tehty vielä mitään.
6. Hallitus ottaa myös oppositiopuolueet mukaan hallitusohjelman mukaiseen sote-palveluiden rahoitusmallin uudistuksen valmisteluun. Asia on kauaskantoinen ja alueilla tärkeä yli hallitus-oppositio -rajojen.
Antti Kurvinen
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja