Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 19.6.2017
Teksti: Jukka Koivula
Teksti: Jukka Koivula
Maatalousministeri Jari Leppä (kesk.) lupaa, että Mavin työpaikat pysyvät Seinäjoella.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ja Maaseutuvirasto Mavi yhdistetään kuluvalla hallituskaudella uudeksi suurvirastoksi.
Seinäjoen Farmarissa perjantaina vieraillut maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) ei vielä kommentoi, mikä perustettavan uuden suurviraston keskuspaikka on.
\”Asiaa ei vielä ole päätetty. Työpaikkojen osalta Seinäjoen asema näyttää hyvin vahvalta, mutta keskushallinnon osalta en ota asiasta vielä kantaa\”, Leppä kommentoi MT:lle.
Uuden viraston keskuspaikka tulee käytännössä olemaan joko Eviran nykyinen keskuspaikka Helsinki tai Mavin sijaintikohde Seinäjoki.
Keskustan varapuheenjohtaja ja eteläpohjalainen kansanedustaja Antti Kurvinen katsoo, että Seinäjoki olisi paras paikka uudelle suurvirastolle.
\”Tällainen niin kutsuttu ruokavirasto soveltuisi erinomaisesti Suomen vahvimmalle maatalousalueelle. Kyseessä on samalla koko maan paras elintarvikepuolen osaamiskeskittymä\”, Kurvinen perustelee.
Kurvisen mukaan hallitukselle avautuu nyt mahdollisuus toteuttaa järkevää alueellistamista.
\”Viime vuosina alueellistamisia on tehty vain vähän. Nyt olisi luonteva paikka alueellistaa, sillä uuden viraston tuominen Seinäjoelle olisi kaikin puolin järkevää.\”
Ministeri Lepän tavoin Kurvinen on luottavainen siitä, että Mavin nykyiset työpaikat säilyvät jatkossakin lakeuksilla.
\”Ministerin kanssa käydyistä keskusteluista on tullut työpaikkojen osalta luottavainen olo.\”