Luontomatkailusta vientituloja

Julkaistu Järviseudun Sanomissa 2.11.2016

Suomessa kävi viime vuonna yli 7 miljoonaa ulkomaista matkailijaa. Heistä joka kolmatta kiinnosti suomalaiset kesä-aktiviteetit kuten vaellus, pyöräily ja eläinten katselu. Esimerkiksi saksalaisista lomamatkailijoista lähes 60 prosenttia on kiinnostunut juuri näistä ja yli 40 prosenttia oli ehtinyt kokeilla niitä lomansa aikana.

Ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailu kasvaa 4-5 %:n vuosivauhtia. Ulkomaalaisten matkan yhteydessä käyttämä raha rinnastuu vientituloihin. Matkailu on vientiala, joka maksaa arvonlisäveron Suomeen.

Lisäksi matkailu on työvoimavaltainen ala, eikä sitä ole helppo automatisoida. Matkailu työllistää erityisesti nuoria. Matkailu on hyvin paikallista ja myös pysyy liiketoimintana Suomessa. Sitä ei voida siirtää esimerkiksi Intiaan tai Kiinaan. Vaan juuri päinvastoin: Aasia tarjoaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia.

Upeasta luonnosta ja pitkästä paikallisesta historiasta tunnetulla Järviseudulla on yhä valtavat mahdollisuudet matkailubisneksessä. Ulkomaisia matkailijoita kiinnostavat meille hyvin arkiset ja läheiset asiat, kuten järvimaisema, ulkoilu- ja retkeilyreitit. Puhdas ja kaunis luontomme on matkailun valttikorttimme, jota ei ole vieläkään osattu oikein hyödyntää ja markkinoida.

Luontomatkailu on yksi nopeimmin kehittyvistä matkailun osa-alueista ja suomalaisen matkailun perinteisiä vahvuuksia. Ongelmana on yhä se, että miten ulkomaiset matkailijat löytävät Suomen luontoon ja Järviseudun upeisiin maisemiin. Haasteelliseksi on koettu esimerkiksi helppojen päiväreittien saatavuus ja ohjeet luonnossa liikkumiseen.

Suomi panostaa vahvasti markkinointiin houkutellakseen matkailijoita tällä hetkellä erityisesti Kiinasta, Japanista sekä Saksasta ja Englannista. Myös Venäjän läheisyys on meille matkailupuolella laajemmin hyödyntämätön tilaisuus. Venäläiset ovat suurin ulkomainen matkailijaryhmä maahamme ja Suomi on heidän suosituin ulkomaankohteensa.

Paikallisten pienten toimijoiden kannattaisi hyödyntää ehdottomasti yhteismarkkinoinnin voima, ja koota palvelunsa sellaiseksi paketiksi, mitä olisi helppo myydä.

Suomen näkyvyys ulkomaisten matkailijoiden keskuudessa nousee varmasti myös Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden ansiosta. Arvostettuja matkailuoppaita julkaiseva Lonely Planet valitsi vastikään Suomen kolmanneksi parhaaksi matkakohteeksi vuodelle 2017.

Suomi on kymmenen maan listalla ainut eurooppalainen maa. Perusteluina Suomen valinnalle kärkikohteiden joukkoon Lonely Planet nostaa esimerkiksi useat tapahtumat. Matkailijoita odottaa kattava ohjelmatarjonta ulkoilmakonserteista ja yhteisöllisistä ruokaelämyksistä saunailtoihin.

Luontomatkailuun uutta näkökulmaa voidaan hakea luonnon tuomasta hyvästä olosta. Matkailijat hakevat ainutlaatuisia elämyksiä. Suomen luonto tarjoaa juuri niitä. Ne täytyy nyt vain osata laittaa pakettiin ja luoda kenties kokonaan uusia palveluja.

Antti Kurvinen
Keskustan varapuheenjohtaja,
kansanedustaja

Lisää samasta aiheesta