Antti Kurvinen

Kurvinen: Suomi mahdollisimman vähin vahingoin ja eheänä kriisistä läpi

Jaa tämä ystävällesi

Kannanotto 8.4.2020

Hallituksen kehysriihi oli poikkeusolojen mukainen. Huolenpitoa suomalaisten terveydestä ja toimeentulosta tässä ja nyt. Vastuunkantoa, jotta Suomi selviytyy mahdollisimman vähin vahingoin.

Terveydenhuollossa on ollut pulaa suojavarusteista. Vajetta korjataan nyt, jotta sekä hoitajia että hoidettavia pystytään suojelemaan paremmin. Varusteiden valmistusta Suomessa laitetaan liikkeelle.

Suomen äkkistoppi on hankaloittanut sekä ihmisten arkea että toimeentuloa. Näitä ongelmia helpotetaan nyt yli miljardilla eurolla. Esimerkiksi palkatta lasta kotiin hoitamaan jääneitä vanhempia tuetaan rahallisesti.

Lapsiperheköyhyys ja nuorten syrjäytyminen ovat entuudestaan maamme vakavimpia ongelmia. Tämä tilanne ei vahingossakaan saa johtaa niiden pahenemiseen ja ylipäätään osattomuuden ryöpsähtämiseen. Yhteiskunnan eheydestä on päinvastoin pidettävä entistä visummin kiinni. Palvelut ja turvaverkot on kriisin jälkeen laitettava kestävästi kuntoon.

Samoin lasku kriisinhoidosta on aikanaan jaettava mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Tästä olisi perusteltua hakea jo nyt yhteinen näkemys yli hallitus-oppositiorajan. Laskua maksetaan pitkään.

Talouden puolella suoria tukia yrityksille lisätään edelleen tuntuvasti. Yhteiskunnan lähes ennennäkemättömän vastaantulon tavoite on estää laajamittainen konkurssiaalto ja siitä koituva suurtyöttömyys.

Nyt jos koskaan työnantajat ja työntekijät ovat samalla puolella. Samaa henkeä tarvitaan myös kriisin jälkeen. Talouden jälleenrakennus ja ylipäätään Suomen nostaminen takaisin jaloilleen onnistuvat vain yhteistyöllä niin työmarkkinoilla, politiikassa kuin laajemmin yhteiskunnassa. Viime vuosien vastakkainasetteluun ei tulevaisuudessa kerta kaikkiaan ole varaa.

Sekin on ymmärrettävä, että kaikkeen Säätytalolla vuosi sitten sovittuun hyvään ei ole enää mahdollisuutta. Tämän ääneen sanominen ei ole kiilusilmäistä leikkaamista. Se on realismia ja vastuuta yhteisistä veroeuroista, kun velkaa joudutaan nyt pakon edessä ottamaan miljardikaupalla. Uskon, että tästä uudelleenarvioinnista päästään viimeistään syksyn budjettiriihessä sopuun.

Jaa tämä ystävällesi