Tiedote 17.9.2019
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen hallituksen budjettiriihestä:
Rinteen-Kulmunin punamulta otti paikkansa – eheämmän Suomen budjetti
Budjettiriihi osoitti, että hallituksen viisi puoluetta ja ennen muuta runkopuolueet Keskusta ja SDP pystyvät yhteistyöhön ja päätöksiin. Punamulta otti paikkansa.
Läpileikkaava linja on, että mahdollisimman moni saa töitä ja että kaikki suomalaiset ja koko maa pidetään oikeudenmukaisesti mukana. Budjettia voi nimittää työn ja oikeudenmukaisuuden budjetiksi.
Lapsiperheköyhyyteen puututaan nostamalla yksinhuoltaja- ja monilapsisten perheiden lapsilisiä. Opiskelevien vanhempien toimeentuloa helpotetaan. Pienimpiä vanhempain- ja sairauspäivärahoja nostetaan. Myös pienimpiä eläkkeitä korotetaan, koska moni tavallinen eläkeläinen on arjessaan tiukoilla.
Veronalennukset kohdistetaan pieni- ja keskituloisille ihmisille.
Työllisyys mittaa aikanaan hallituksen onnistumisen. Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni totesi viime viikon linjapuheessaan, että ensimmäisiä työllistäviä ratkaisuja on tultava jo tästä budjettiriihestä. Tämä toteutui.
Hallituksen ensi kevään kehysriihessä työtä työllisyyden parantamiseksi on jatkettava. Tärkeää on päästä eteenpäin työpaikoilla tapahtuvassa paikallisessa sopimisessa. Järjestöjen työryhmiltä Keskusta peräänkuuluttaa tuloksia – ja tulosvastuuta.
Tavoitteesta 60 000 ihmisen työllistymisestä on pidettävä kiinni.
Budjettia voi kutsua myös koko Suomen budjetiksi. Esimerkiksi maakuntien osaajapulaa helpotetaan, väylänpitoon tulee lisää rahaa, maatalouden kannattavuutta parannetaan ja kenttäpoliisien määrää lisätään. Myönteistä on, että aluepolitiikan merkitys on tunnustettu jo pidempään myös sosiaalidemokraattien johdossa.
Lisätietoja: eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen, p. 044 751 4257