Kurvinen riemuitsee: Kauhava saa poikkeusluvan uudelle hyvinvointikeskukselle

Tiedote 17.10.2019

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvinen on erityisen tyytyväinen Kauhavalle tänään tulleista myönteisistä uutisista sosiaali- ja terveysministeriöstä. Kurvinen toimii valtakunnallisten tehtäviensä lisäksi Kauhavan kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtajana.

– Kauhava tulee saamaan uuden hyvinvointikeskuksen, Kurvinen kertoo.

Kauhavan kaupunki haki alkusyksystä rakennusinvestointia koskevaa poikkeuslupaa hyvinvointikeskuksen uudisrakennukseen. Tänään valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta on hyväksynyt Kauhavan poikkeuslupahakemuksen.

– Tämä on yksi työvoitto. Tämän eteen on tehty paljon työtä ja käyty useita keskusteluja. Nämä on niitä hetkiä, jolloin oma työ tuottaa konkreettista tulosta. Taustalla on myös hyvä yhteistyö yli puoluerajojen ja hallitus-oppositio akselin, Kurvinen iloitsee.

– Haluan kiittää myös peruspalveluministeri Krista Kiurua tuesta hankkeelle. Tapasimme Kauhavan ja kuntayhtymä Kaksineuvoisen johdon kanssa ministeriä hyvinvointikeskuksemme tiimoilta syyskuussa ja häneltä löytyi ymmärrystä asiallemme.

Kauhavalle nyt rakennettava hyvinvointikeskus turvaa palvelujen saatavuuden alueen asukkaille ja mahdollistaa hienolla tavalla palveluiden kehittämisen. Kurvisen mukaan rakennushanke tullaan toteuttamaan kaupungin konserniyhtiön omistukseen ja hankkeen toteutusvaihe ajoittuu seuraavalle parille vuodelle. Hankkeen tavoitekustannusarvio on 18 185 696 €. Tavoitteena Kauhavan kaupungilla on myöhemmin rakennuksen siirto yksityiselle omistajalle. Hyvinvointikeskuksen toiminta sotessa tulee olemaan julkista tuotantoa.

– Palvelut tuottaa Kuntayhtymä Kaksineuvoinen ja rakennukseen tulee myös vuokratiloja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin toiminnoille sekä yksityiselle toimijalle. Tämä on välttämätön ja kiireellinen rakennushanke koko meidän alueen sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuuden ja niiden kehittämisen kannalta, Kurvinen erittelee.

Raha-asiainvaliokunnan päätöksessä korostetaan, että uudisrakennus mahdollistaa nyt palvelujen kokoamisen samaan rakennukseen. Nykyisellään Kauhavan keskustaajamassa toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut on sijoitettu 13:sta tilapäiseen väistötilaan nykyisen pääterveysaseman sisäilmaongelmien vuoksi. Vielä tiloissa toimivat terveyspalvelut ovat uhattuna kiinteistön rakenne-, sisäilma- ja kosteusteknisten ongelmien vuoksi. Pääterveysaseman toiminnoille ei ole saatavilla väistötiloja. Tilat ovat valvontaviranomaisen käyttökieltouhan alla ja rakennus on tarkoitus purkaa.

– Nyt poikkeusluvan saanut rakennushanke tulee korvamaan huonokuntoiset, teknisen käyttöikänsä päähän tulleet tilat. Lisäksi päätöksen taustalla on vahvasti myös se, että tämä hanke tukee Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon järjestämissuunnitelman tavoitteita palvelujen tarkoituksenmukaisesta kokoamisesta, Kurvinen sanoo.

Lisätietoja:
Antti Kurvinen, kansanedustaja, kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja
044 751 4257

Lisää samasta aiheesta