Kurvinen: Maakuntien valmistelua on jatkettava, sotessa pitää julkisella sektorilla olla päävastuu

TIEDOTE 8.3.2019

Keskustan kauhavalainen kansanedustaja Antti Kurvinen vaatii eduskuntaryhmiä ja puolueita etsimään ratkaisua, jolla maakuntien valmistelutyötä voidaan hallituksen erosta huolimatta jatkaa. Sipilän hallituksen laajan valinnanvapauden sisältävän sotemaku-uudistuksen käsittely keskeytyi ja kyseinen sote-malli raukesi, kun hallitus pyysi ja sai eron perjantaina 8.3.

– Olen tosi pettynyt siihen, että vielä tälläkään vaalikaudella ei suomalaiselle yhteiskunnalle täysin välttämätöntä sote-uudistusta saatu valmiiksi. Kuntien rahat eivät riitä, kustannukset nousevat ja ihmisten peruspalvelut eriarvoistuvat maaseudun ja kaupungin ja eri kaupunkien välillä koko ajan. Uudistus on vain tehtävä. Vaalikausien ja hallitusten vaihtumiset eivät poista tarvetta uudistaa meidän sote-järjestelmäämme, sanoo kansanedustaja Kurvinen.

– Tuhannet ihmiset ovat tehneet vuosikausia töitä 18 maakunnassa. Monella alueella on maakuntaorganisaatio jo valmiina ja palvelujen uusia malleja on mietitty pitkälle. Pidän aivan välttämättömänä sitä, että lapaset eivät tipu ”kentällä”, vaan valmistelutyön on jatkuttava maakunnissa vaalien ja hallitusneuvottelujen yli. Tässä on suomalaisten puolueiden ja parlamentarismin näytön paikka sopia asiasta – tehty työ ei valu eikä saa valua hukkaan, linjaa Kurvinen.

Kansanedustaja Kurvinen katsoo, että jonkinlaisella maakuntamallilla olisi luontevinta edetä. Tärkeä asia on se, että jatkossa uudistus toteutetaan niin, että julkinen sektori kantaa päävastuun terveydenhuollosta ja sosiaalipalveluista.

– Näen, että jatkoa pitää hakea 18 maakunnan pohjalta niin, että julkinen sektori kantaa päävastuun sote-palveluista. Yksityisiä yrityksiäkin totta kai tarvitaan sotessa, mutta niiden rooli pitää nähdä niin sanotusti täydentävänä. Valinnanvapautta voidaan tuoda mukaan tulevaisuudessa hallitusti esimerkiksi palveluseteleillä, analysoi Antti Kurvinen.

Lisää samasta aiheesta